Kansanmusiikin ja kansantanssin vuoden 2022 yleisteema on menuetti Vuoden 2022 kansantanssin ja kansanmusiikin vuositeema on menuetti. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) kutsuu kaikki alalla toimijat harrastajista ammattilaisiin tutustumaan maamme rikkaaseen menuettiperinteeseen soittaen, laulaen ja tanssien. Menuetti kuuluu maamme vanhimpaan kansanmusiikki ja -tanssiperinteeseemme. 1700-luku oli menuetin kukoistusaikaa Ruotsissa ja Suomen länsiosissa, ja silloin sitä tanssittiin ja soitettiin jo Suomen ruotsinkielisellä rannikkoseudulla. Suomenruotsalaisessa …
KamuKanta-päivä 2021
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään lauantaina 15.5. Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää juhlitaan verkossa Livelavalla ja pienimuotoisesti yhteen kokoontuen ympäri Suomea! Livelavalta löytyy mm. Tuulettaren konsertti, Loituman uusi video Ievan polkasta ja videoita kaikista Vanhoista pelimannisävelmistä sekä FolkJamista. Viidettä kertaa järjestettävä Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä (KamuKanta-päivä) kokoaa alan harrastajat ja ammattilaiset ympäri Suomen soittamaan, tanssimaan ja tuulettamaan kansallispukujaan lauantaina 15. toukokuuta. Pääpaino viime …
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään lauantaina 16.5.2020 Kansanmusiikin ja kansantanssin päivänä juhlitaan verkossa Livelavan avajaisia! Livelavalta löytyy laaja kirjo konserttitaltiointeja, seminaareja, soitto- ja tanssitutoriaaleja Neljättä kertaa järjestettävä Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä kokoaa alan harrastajat ympäri Suomen soittamaan, tanssimaan ja tuulettamaan kansallispukujaan lauantaina 16. toukokuuta. Tällä kertaa päivää vietetään virtuaalisesti kotoa käsin. Verkkoon avattu Livelava on uuden KamuKanta-sivuston ensimmäinen julkaistu osio. KamuKanta-sivustolle voi kirjautua kuka tahansa …
Etnogaala – ehdota voittajaa
Etnogaalan 2020 voittajien ehdottaminen käynnistyy Ketkä kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin kentän tekijät mielestäsi ansaitsevat tulla palkituksi seuraavassa Etnogaalassa? Kuka tahansa saa ehdottaa palkintoehdokkaita Etnogaalan eri kategorioihin 14.6.-15.8.2019 välisenä aikana osoitteessa www.etnogaala.fi. Voittajat julkistetaan Etnogaalassa Tavastialla 9.1.2020. Etnogaala on eräänlainen yhden illan festivaali, jossa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita, ja nähdään korkeatasoisia esityksiä alan ajankohtaisilta artisteilta. Viime tammikuinen gaala oli lähes …