Valtakunnallinen pop-up tapahtuma Kansanmusiikin ja kansantanssin päivänä 8.5.2019!

Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään keskiviikkona 8.5.2019.  Tänä vuonna päivän teemakappaleeksi on valittu satakuntalainen Hok-valssi.

Kolmatta kertaa järjestettävä kansanmusiikin ja kansantanssin päivä toteutetaan kansalaislähtöisesti – niin yksityishenkilöt kuin organisaatiot voivat osallistua järjestämällä oman näköisen ja kokoisen tapahtuman keskiviikkona 8.5.2019!

Lisäksi tänä vuonna koko Suomi haastetaan opettelemaan soittamaan tai tanssimaan Hok-valssi, ja osallistumaan maanlaajuiseen Pop up-tapahtumaan esittämällä oma versio kappaleesta Kansanmusiikin ja Kansantanssin päivänä klo 12! Kappale on peräisin  Satakunnan Hinnerjoelta. Nuotit ja lisätietoja löytyvät tiedotteen lopusta.

”Kansanmusiikki ja kansantanssi tarjoavat kokemuksia, jotka juurtuvat syvälle ihmisen muistoihin. Tanssiharjoitukset lämpimässä kesäyössä Joensuun laululavalla tai vuorokauden mittaiset pelimannijamit Kaustisen juhla-alueella eivät unohdu mielestä koskaan. Niihin sisältyvä valtava tunnelataus tekee niistä ainutlaatuisia ilmiöitä: ei kilpailua, ei kamppailua, vaan yhdessä tekemistä, musiikin ja tanssin riemua.”,
sanoo Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen puheenjohtaja Petri Hoppu.

Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä on Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus KEK:n hanke kansanmusiikin ja kansantanssin näkyvyyden kasvattamiseksi.  Se järjestetään vuosittain äitienpäivää edeltävänä keskiviikkona.

KEK tiedottaa tapahtumista nettisivuillaan sekä Facebookissa ja tarjoaa myös järjestäjien käyttöön teemapäivän virallisen visuaalisen ilmeen sisältäen logon sekä erilaisia sosiaalisen median kuvakkeita. Kannustamme myös kaikkia taltioimaan ja jakamaan somessa materiaalia kansanmusiikin ja kansantanssin päivästä sekä Hok-valssi-esityksistä. Viralliset hashtagit ovat: #kansanmusiikinpäivä #kansantanssinpäivä #omapäivä #kansanmusiikinjakansantanssinpäivä.

Tervetuloa mukaan toteuttamaan valtakunnallista kansanmusiikin ja kansantanssin päivää yhdessä, sekä nauttimaan oman päivän tarjoamasta ohjelmasta!

Kansanmusiikin ja kansantanssin päivän tärppejä: 

7.5. Kansanmusiikin ja kansantanssin päivän etkot Vihdin pääkirjastossa. Esiintyjinä Jouko Heikola ja Martti Laulaja (huliharppu, harmonikka), Sami Tupala (saha) ja Hiiden pelimannit. Vapaa pääsy.

8.5. klo 11, Savon pelimannit Kauppakeskus Apaja, Kauppakatu 45, 70110 Kuopio

8.5. klo 16, Pieksän pelimannit Poleenin aulassa, Savontie 13, 76100 Pieksämäki

8.5.  klo 18, Pirkanmaan maakuntapelimannien harjoituket Ylöjärven varikolla, Teollisuustie 24, 33470 Ylöjärvi

8.5.  klo 18-19 Pieksän pelimannit goes kapakka Hilpeä Hospodar. Savontie 9, 76100 Pieksämäki

8.5. klo 19, Nilsbyn Pelimannit Ruissalon Kylpylässä, Turku

8.5. klo 17 Touko-Taiga konsertti: Kakkosten yhtye, BlackBox, Musiikkitalo, Helsinki

8.5. klo 19 Touko-Taiga konsertti: Maija Holopainen, BlackBox, Musiikkitalo, Helsinki

6.-10.5. Touko-Taiga I konserttisarja, Musiikkitalo, Helsinki

Kaikki tapahtumat:
kansanmusiikkikansantanssi.fi 

Nuotit Hok-Valssiin sekä materiaalit järjestäjille voi ladata täältä: https://drive.google.com/open?id=1O_cna9etBRHnugUrAvp7FvRoR6zOBos5

Facebook-tapahtuma:
https://www.facebook.com/events/271289053807991/

In English / På svenska:
https://www.kansanmusiikkikansantanssi.fi/omapaiva

Lisätiedot:
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry.
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja, 040-7384736

Tiedotus: Marjatta & Kaisa