Festivaali sai Oulun kaupungin 100 tekoa -ohjelman 97. tekomaininnan. Mainintaa siivittää juuri julkaistu 10. juhlavuoden ohjelma.
The Irish Festival of Oulun koko 10. juhlavuoden ohjelma on nyt julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa www.irkku.fi. Tapahtuma on laajentunut juhlavuodelle kuusipäiväiseksi ja alkaakin jo tiistaina 29.9. avajais-tanssikonsertilla Deich [10].
Festivaali tuo esille irlantilaisen kulttuurin monipuolisesti. Alusta saakka ohjelmassa on ollut mukana tarinankerrontaa, runoja, elokuvia, kursseja, esitelmiä ja teatteria. Tänä vuonna festivaaliohjelma on entistä laajempi ja mukana on esimerkiksi gaelilaista jalkapalloa ja kursseja enemmän kuin koskaan aikaisemmin: mm. musiikkityöpajat, tanssikurssi, Iirin kielen kurssi ja ensimmäistä kertaa ikinä irlantilainen kokkauskurssi, jossa suomalaisina kunniavieraina Piia Rantala-Korhonen (Oulun apulaiskaupunginjohtaja ja MasterChef Finland 2013 -kilpailun osallistuja) ja Ida O’Mahoney (Junior MasterChef Finland 2012 ‑voittaja). Myös monet festivaalin esiintyjät, kuten Flook ja Réalta, pitävät työpajoja ja osallistuvat muihin järjestettyihin tapahtumiin.
Juhlatapahtuman musiikkiohjelma on kauttaaltaan hyvin vaikuttava. Pääkonsertissa sunnuntaina 4.10. Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa esiintyy maailmantunnettu, kuusi grammya voittanut irlantilaisen musiikin yhtye The Chieftains. Iltakonsertit avaa torstaina 1.10. legendaarinen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi John Doyle. Perjantaina 2.10. lavalle astuu omintakeisen soundin omaava, taiturimainen Flook ja lauantaina 3.10. estradin valtaa energisyydellään Réalta.
Festivaalin johtaja Brent Cassidy:
“Tämä kuusipäiväinen juhlaohjelma on täynnä maailman huippuja irlantilaisen musiikin saralta ja on vertaansa vailla Euroopassa vuonna 2015. Syystäkin se tuo mukanaan paljon kansainvälistä huomiota myös Oulun kaupungille.”
Yleisöksi saapuvia ryhmiä on tulossa Iso-Britanniasta, Irlannista, Venäjältä, Ruotsista ja ympäri Suomea. Juhlavuoden tavoitteena on 8 500 kävijää.
Oulun kaupunki myönsi festivaalille juuri 97. tekomaininnan 100 tekoa Oulusta ‑ohjelmassa. 100 tekoa -ohjelma kokoaa Oulun seudun kunnat yhteen ja antaa jokaiselle mahdollisuuden nostaa esille eteenpäin vieviä ja ilahduttavia tekoja.
Maetka toteuttaa tapahtuman tiedotuksen ja viestinnän juhlavuonna.
Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt:
Sirpa Lahti, tiedotus
Sirpa.lahti@irkku.fi
040 738 4736
www.irkku.fi
Brent Cassidy, festivaalin johtaja
info@irkku.fi
050 380 1908