Suomalainen Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala on tullut tunnetuksi sekä viisikielisillä viuluilla esitettävästä kamarikansanmusiikistaan, että pyörillä tehdyistä hiilidioksidipäästöttömistä kiertueistaan. Nyt yhtye haaveilee pyörillä toteutettavasta kiertueesta Euroopassa, samalla kun valmistautuu Showcase-esiintymiseensä WOMEX:issa, maailmanmusiikin merkittävimmässä kansainvälisessä ammattilaistapahtumassa.
Womex järjestetään ensimmäistä kertaa sen 25-vuotisen historian aikana Suomessa, Tampereella 23.-27.10.2019 kooten yhteen noin parituhatta maailmanmusiikkikentän ammattilaista eri puolilta maailmaa. Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala oli yksi 33 artistista, joka valittiin viralliseen showcase-sarjaan yli tuhannen hakijan joukosta.
“WOMEX on meille tärkeä mahdollisuus saada omaa ääntämme paremmin kuuluviin ja lisätä näkyvyyttä niin Suomessa kuin ulkomailla. Musiikkimme tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden pysähtymiseen ja kuuntelemiseen. Kaikessa tekemisessämme meille on tärkeää ekologisuuden näkökulma, joka on myös globaalisti huomionarvoinen asia. Elävän musiikin soittajan täytyy liikkua yleisönsä luokse, mutta niin meidän kuin koko alan tulisi liikkua kevyemmin ja luontoa vähemmän rasittaen.”
Pyörillä toteutettujen kiertueiden lisäksi yhtye tekee yhteistyötä muun muassa suomalaisen Tauko designin kanssa, joka valmistaa duon esiintymisvaatteet kierrätetyistä kankaista. Suvi Oskala on mukana myös taiteellis-tieteellisessä Merisairas-projektissa, joka kanavoi merien roskaantumisen ja muoviroskan aiheuttaman ympäristöahdistuksen taiteeksi.
Emilia Lajusta on puolestaan kiehtonut liikkeen ja musiikin suhde sekä fyysisyys musiikissa. Hän tekee parhaillaan taiteellista jatkotutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa otsikolla ”Kylällinen riivattuja pelimanneja — tanssi ja teatteri musiikillisen ilmaisun laajentajina”.
Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala on akustinen kokoonpano, joka kuulostaa soittajamääräänsä suuremmalta. Kamarikansanmusiikkiyhtyeen ohjelmistossa on mukana duon omia sovituksia suomalaisista arkistojen helmistä sekä yhtyeen tilaamia sävellyksiä.
“Sen lisäksi, että akustinen viuluduo on sointivärien ja sovitusratkaisujen aarreaitta on se myös helposti ja kevyesti liikkuva kokoonpano. Viulujemme viides kieli tuo sointiin lisää muhkeutta, mutta ei lisäpainoa soitinkoteloon!”
Kaksi viulua kulkee helposti pyörien kyydissä, eivätkä aiheuta vaivaa keikkajärjestäjällekään. Tänä kesänä Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala teki kaksi yhteensä 15 keikkaa kattavaa kiertuetta pyörillä Etelä-Suomessa. Kesän pyöräkiertueiden koostevideo on nyt julkaistu ja löytyy yhtyeen YouTube-kanavalta. Kotimaan lisäksi yhtye on keikkaillut myös ympäri maailmaa, ja tulevana vuonna Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala toivoo voivansa toteuttaa ensimmäisen ulkomaan pyöräkiertueensa Euroopassa.
Yhtyettä voi seurata:
Facebook: https://www.facebook.com/duoemiliasuvi/
Instagram: https://www.instagram.com/duoemiliasuvi
YouTube: http://www.youtube.com/duoemiliasuvi
Spotify: https://open.spotify.com/artist/0wSrFyV51bitQUzZKjGhiz?si=57JNdnBISBWRz8YEdC8IrQ
Kuvia ja lisätietoja yhtyeestä:
https://www.suvioskala.net/epk-e-s
Yhteydenotot:
Suvi Oskala
044 301 3109
duoemiliasuvi@gmail.com
Tiedotus
Marjatta & Kaisa – Maetka.fi
info@maetka.fi
040 738 4736
