Rouhu-tunnustus

Roihu-tunnustuksen saa ensimmäistä kertaa Nordic Dance Helsinki Team; Riina Hosio, Saana Kujala ja Leija Lautamaja

Roihu-tunnustuksen myöntää Marjatta & Kaisa Oy. Tämä ensimmäistä kertaa myönnettävä tunnustus annetaan tekijöille, jotka ovat toiminnallaan ja teoillaan osoittaneet tekemisen paloa ja intohimon käryä tekemistään kohtaan.

Nordic Dance Helsinki Team on synnyttänyt tanssi- ja musiikkiliikkeen, joka on vasta ottanut ensi askeleensa, mutta jo nyt toiminnan muodot koskettavat laajempia joukkoja. Toivomme, että tämä kansalaisaktivismi jalostuu pikkuhiljaa kansanliikkeeksi. Huttunen ja Lahti haluavat tällä tunnustuksella osoittaa paitsi arvostusta, mutta osallistua myös liikkeen toimintaan. Pienen konkreettisen muiston lisäksi tunnustus sisältää viestinnällistä konsultaatiota ja mediatiedotteen lähettämispalvelun.

Nordic Dance on kaikille avoin osallistava tanssiklubisarja. Nordic Dance -klubeilla opetellaan ja tanssitaan suomalaiseen ja muihin pohjoismaisiin traditioihin pohjautuvia tansseja elävän musiikin tahdissa. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita, mutta klubit soveltuvat myös tanssia pidempään harrastaneille.

Ilta rakentuu workshop-osiosta, jossa opetellaan erilaisia pari- ja muita sosiaalisia tansseja rennolla otteella ja tutkitaan tanssin ja musiikin yhteyttä pohjoismaisissa perinteissä. Workshopin jälkeen ilta jatkuu yhdessä tanssien Nordic Dance Helsinki House Bandin säestyksellä.

Maetka eli Marjatta & Kaisa eli Sirpa Lahti ja Riitta Huttunen toimivat monipuolisesti tapahtumien, viestinnän ja kulttuurin laajalla kentällä. Maetkan ideana on auttaa festivaalijärjestäjiä, artisteja, yrityksiä, kuntia, tai vaikka yksityisiä ihmisiä erilaisissa kulttuuriin ja vapaa-aikaan liittyvissä hankkeissa. Maetka tuottaa mm. Etnogaalan.

 Lisätietoja:
www.nordicdancehelsinki.com
Nordic Dance Helsinki:
Riina Hosio, riina.hosio@gmail.com
Saana Kujala, saana.kujala@gmail.com
Leija Lautamaja, llautamaja@gmail.com, +358 40 764 2338

Marjatta & Kaisa:
Sirpa Lahti, Toimitusjohtaja p. 040-7384 736
www.maetka.fi