Pro Musiikintekijät -kunniamaininta Sirpa Lahdelle

Suomen Musiikintekijät ry. (ent. Elvis ry.) on myöntänyt eilen Pro Musiikintekijät -kunniamaininnan (ent. Prix Elvis) Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) toiminnanjohtajalle Sirpa Lahdelle.

Kunniamaininta jaetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa.

Perusteluissa Suomen Musiikintekijöiden puheenjohtaja Kaija Kärkinen kirjoittaa näin: ”Sirpa Lahden tuloksellinen työ kansanmusiikin ammattilaisten näkyvyyden ja arvostuksen puolesta huipentui kaikkien aikojen ensimmäiseen Etnogaalaan, joka toi kotimaisen kansanmusiikin ja maailman musiikin tekijät ja tuotannon Tavastian lavalle 7.11.2017.

Sirpa Lahti tekee työtä rakkaudesta lajiin. Hänen työssään yhdistyy intohimo, luja ammatillisuus ja tavoitteellisuus.”

Lahti oli kunniamaininnasta yllättynyt ja iloinen: ”Tämä tunnustus on kunnianosoitus koko alaamme kohtaan, sillä kansanmusiikin asiat ovat monella tavalla ottaneet isoja edistysaskelia viime vuosina. Omalta osaltani saan kiittää kaikista hyvistä ideoista, kannustamisesta, tuesta ja yhteistyöstä lukemattomia ihmisiä eri tiimeissä ja tahoilla, erityisesti kollegaani Riitta Huttusta. Tämä ei ole mikään yhden naisen show, vaan useiden huippu taitavien toimijoiden pitkällä työllä saavutettua kehitystä alalla, jonka eteen jatkan työn tekoa edelleen.

Kansanmuusikot ovat luovia, taitavia ja moneen taipuvia, kun jokainen on suvereenisti säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja esittäjä. Tuntuu, että alan kaikkea potentiaalia ei olla vielä valjastettu käyttöön. Siltikin juuri se musiikki, niiden tekijät ja tarinat ovat lopulta se voima, joka tätä alaa eniten vie teenpäin, ja joka antaa itsellekin sen intohimon tehdä tätä työtä. Yhteistyö yli genrerajojen on auttanut meitä myös eteenpäin, mutta mahdollisuuksia olisi vielä enempään. Jos suomessa tehty kansan- ja maailman musiikki ei ole vielä teille tuttua, niin rohkaisen teitä tutustumaan ja hakemaan yhteistyökumppaneita. Yhteistyöllä voimme luoda musiikintekijöille uusia työtilaisuuksia ja samalla tarjota kuulijoille jotain aivan uutta.

Yksin on mahdotonta päästä sinne, minne yhteistyö voi johtaa.”

Lahti on kautta-aikojen nuorin kunniamaininnan saaja ja ensimmäinen tunnustuksen saaja sen uudella nimellä järjestön nimenvaihdoksen jälkeen. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tunnustus jaettiin kansanmusiikkia edustavalle taholle.

Aikaisemmat palkinnon saajat löytyy tästä linkistä: http://www.elvisry.fi/prix-elvis

Tiedote Suomen Musiikitekijät ry:n sivulla: http://www.elvisry.fi/ajankohtaista/suomen-musiikintekijoiden-pro-musiikintekijat-kunniamaininta-myonnettiin-sirpa

Kuva: Tove Djupsjöbacka