Muista pestä kädet!

Kaikki tanssimaan Mimmit-yhtyeen käsienpesutanssia!

Kuuntele kappale tästä linkistä!

Mimmit teki Muista pestä kädet -laulun ja videon koronasta ilahduttamaan lapsia.

Lastenmusiikkiyhtye Mimmit on työstänyt pikavauhtia laulun ja videon, jonka avulla lapset voivat käsitellä koronaa ja sen tuomaa pelkoa. Laulun mukana voi tanssia hauskaa tukiviittomilla tehtyä käsienpesutanssia. Laulu tuo myös lohtua vaikeaan tilanteeseen. 

Koronalaulussa kerrotaan mistä virus on saanut alkunsa ja miten se on levinnyt Suomeenkin asti. Kertosäkeessä kannustetaan käsien pesuun ja se kestää n. 20 sekuntia, joka on käsienpesuun suositeltava aika. Käsienpesuun kannustaa lapsia ja aikuisia myös hauska tanssi, jossa käytetään tukiviittomia. Laulussa käsitellään arjen muuttumista tänä poikkeuksellisena aikana ja myös pelkoa. Koronalaulu valaa uskoa siihen, että tilanteesta selvitään ja pidetään yhdessä huolta.

Sunnuntaiaamuna Mimmit-duon biisintekijä Pauliina Lerche sai viestin Mimmit-faneilta, jotka pyysivät tekemään Musapatti-hengessä laulun koronasta, jonka avulla vanhemmat voisivat käsitellä lasten kanssa tätä tilannetta.

”Olin viikonloppuna hyvin järkyttynyt tilanteen niin nopeasta muuttumisesta ja pahoillani Mimmit-yhtyeen kevään kiertueen peruuntumisesta. Ehdimme tehdä kiertueesta neljä konserttia, edessä olisi ollut vielä parikymmentä Suomessa ja Keski-Euroopassa. Kun sain tämän viestin sunnuntai aamuna, päätin että nyt täytyy toimia! Ryhdyin kirjoittamaan laulua samantien ja se valmistui maanantaina iltapäivällä.” kertoo Pauliina Lerche.

Laulun tuotannossa ovat mukana tuottaja Sampo Haapaniemi, kuvittaja Nunnu Halmetoja, animaattori Pekka Tavi, viittomakielen tulkki Siina Liimatainen ja monet muut. Mimmien mukana laulaa Akuliina 11-vuotta. 

Koronalaulu julkaistaan pikavauhtia myös Saksassa, jossa Mimmit-lauluja esittää ”Die Mimmit”- kokoonpano. Seuraavaksi vuorossa ovat myös versiot englanniksi esittäjänä ”The Mimmit”, ruotsiksi esittäjänä ”Mimmit på Svenska” ja myös versio japaniksi on työn alla.

Mimmit-yhtyeen Musapatti-levy yhdistää musiikin ja oppimisen täysin uudella tavalla. Levy oli Emma ehdokkaana. Mimmit Musapatti TV-sarja alkoi MTV3-kanavalla helmikuun alussa ja on kerännyt loistavat katsojaluvut. Sarjassa käytetään myös tukiviittomia. Musapatti TV-sarja jatkuu 13.6 asti. 

Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä, joka ilahduttanut lapsia ja aikuisia jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa, kirjoissa. Mimmit ovat tehneet yli 600 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet kuusi kehuttua levyä. Mimmit-videoita on katsottu Youtubessa yli 3.5 miljoonaa ja Mimmit- lauluja striimattu yli 5 miljoonaa kertaa!

Linkki Muista pestä kädet Youtube-videoon: https://youtu.be/wEucz5jSre0

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Pauliina Lerche
040 7363 529
lerchepauliina@hotmail.com
www.mimmit.com

Kuvia: https://mimmit.com/medialle/

Tiedotus
Marjatta & Kaisa – Maetka.fi