KALEVALAN YDINFYSIIKKAA

KALEVALAN YDINFYSIIKKAA ON HUIPPUNÄYTTELIJÖIDEN MUODOSTAMA RYHMÄ, JOKA ON KÄYNYT KALEVALAN KIMPPUUN 

Kalevalan ydinfysiikkaa on suomalaisista huippunäyttelijöistä koostuva ryhmä, joka on tarttunut Kalevalaan Juha Hurmeen johdolla.

Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmä esiintyy vuoden viimeisen kerran torstaina 19.12. klo 19-22 Kalevala elävänä tai kuolleena -klubilla G Livelabissa, Helsingissä. 

Ryhmässä ovat mukana näyttelijät Tero Jartti, Roosa Söderholm, Tomi Alatalo, Toni Harjajärvi, Heidi Kiviharju, Eetu Känkänen, Myy Lohi ja Emma Castrén, muusikko Tuuli Kainulainen, taikuri Pete Poskiparta, sirkustaiteilijat Salla Hakanpää ja Henna Kaikula, sekä pukusuunnittelija Anne Kotola. Ryhmää ohjaa teatteriohjaaja ja kirjailija, Juha Hurme

Kalevalan ydinfysiikkaa -näytökset ovat saaneet hurmoksellisen vastaanoton pureutuessaan Kalevalan salattuihin sana-aarteisiin, väärinkäsityksiin ja eepoksen ulkopuolelle jätettyihin osuuksiin teatterin, lausuntanumeroiden ja sirkuksen keinoin. Ryhmän esityksiä on nähty syksyn mittaan muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla ja G Livelabissa Kalevala elävänä tai kuolleena -festivaalilla ja klubeilla. 

Eikä ihme, että yleisö on viihtynyt – onhan ryhmän jäsenten ammattitaito hyvin vaikuttavaa. Jarttia voi kutsua kotimaisen teatterin legendaksi ja Söderholm, Alatalo ja Harjajärvi on tulleet tutuiksi teatteriansioiden lisäksi useista sarjoista ja elokuvista. Söderhom on nähty muun muassa Baby Jane ja He ovat paenneet -elokuvien pääosissa, Alatalo on näytellyt Suden aika -sarjassa, Love records -elokuvassa sekä Via Crusis -näytelmässä Jeesuksen roolia, Harjajärvi puolestaan Taivaan tulet -sarjassa ja Kansallisteatterissa Kissani Jugoslavia -näytelmän pääosassa. Lisäksi myös muut ryhmän jäsenet ovat oman alansa ammattitaitoisia huippuja!

“Kirjoitan Kalevalan Ydinfysiikka -ryhmän kanssa klubinäyttämöllä seuraavaa kirjaani käyttämällä taitavia näyttelijöitä kirjaimina ja merkkeinä. Kalevalan Ydinfysiikan demot ja performanssit ovat tärkeä osa tutkimuksiani, jotka tulostuvat syksyllä 2020 julkaistavan kirjan muodossa. Kirja käsittelee perusteellisesti Suomen omituisen kansan kalevalaisia seikkailuja.” Hurme valottaa kirjoitusprosessia.

Torstaina 19.12. Kalevala elävänä tai kuolleena -klubilla Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmä esittää The Kalevala Murder Mysteries -teoksen, jonka ensiesitys tapahtui syksyllä Turun kirjamessuilla. Ryhmän lisäksi klubilla esiintyy Pekko Käppi & K.H.H.L. ja ilta päättyy Kalevalan Ydinfysiikan joulujuhlaan.

Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmä on syntynyt osana Kalevala elävänä tai kuolleena -hanketta, joka syntyi Hurmeen ja Tuomari Nurmion ajatuksesta uudistaa Kalevalaa. Hankkeen puitteissa on julkaistu albumi, järjestetty festivaali ja klubi-iltoja sekä käynnistetty 31.12.2019 saakka jatkuva lasten Valekalevala-kirjoituskilpailu, josta kootaan lasten kirja. Hanke jatkuu vuonna 2020 G Livelabin klubeilla keskiviikkoisin 5.2., 4.3. ja 1.4. Muut vuoden 2020 tempaukset julkaistaan alkuvuodesta.

Liput: 28 € / 23 €, https://www.glivelab.fi/
Lippuja joulukuun ja kevään klubeille myydään alennettuun 23 € hintaan Tuomaan markkinoilla 10.-12.12.2019 kojulla nro.27. 

Kuvat © Maarit Kytöharju: https://drive.google.com/open?id=1vMZ3bBwCLHodMwHR1GPjA6NbXNrTbbam
Kansion lopussa kuvia teatteriryhmästä festivaalilta.

Median akkreditoituminen: Lähetä sähköposti osoitteella info@kalevalafest.fi.

www.kalevalafest.fi
Facebook: kalevalafest
Instagram: @kalevalafest

#kalevalaelävänätaikuolleena #kalevaladeadoralive #kalevalafest   

Lisätiedot, tiedotus & haastattelupyynnöt:

Riitta Huttunen, riitta@maetka.fi, 050-3551036
Sirpa Lahti, sirpa@maetka.fi, 040-7384736