Juurakko-yhtyeen kolmas albumi Yhdeksäs talvi on täsmälääkettä harmauteen ja pimeään vuodenaikaan. Levy on teemallinen kokonaisuus talvesta ja kaamoksesta, hehkuviinistä ja takkatulesta, päivättömästä päivästä ja loskasta. Albumi julkaistaan medialle 4.11.2019.
Yhdeksäs talvi -levyllä Juurakko ottaa ilon irti erityisestä soittimistostaan improvisoiden ja leikitellen. Kanteleilla on tilaa irrotella, käyttöesineet soivat omintakeisina lyömäsoittimina jouhikon, harmoonin ja kitaroiden rinnalla, eikä lauluvoimasta tingitä. Levyllä kuuluu tanssirytmejä hambosta sottiisiin ja sävyjä bluesista laulelmaan. Juurakon sävellykset ovat tuokiokuvia kaamosaikaan sijoittuvista hetkistä: synkästä ja ikävästä marraskuusta, valon odotuksesta ja jäiden lähdöstä. Levy tempaa kuulijan mukaan talven juhliin, joissa syödään, juodaan, soitetaan ja lauletaan.
Juurakon muusikot Kaisa Saarikorpi ja Minsku Tammela kertovat:
”Talveen tuntuu sisältyvän paljon mystiikkaa, tarinoita, juhlia ja uskomuksia. Olemme vaikuttuneet kaamosajan kertomuksista, ihastuneet lunta ja jäätä kuvaaviin lukemattomiin sanoihin. Levyn yhdeksässä laulussa on käyty läpi ainakin 40 erilaista lumen, jään ja kylmän olomuotoa. Talvi on täynnä ristiriitoja — kaikki eivät kestä kaamoksen pimeyttä, toiset taas rakastavat rauhaa ja hämärää, jotka talvi tuo tullessaan. Tahdomme herätellä ihmisiä musiikillamme tämän ainutlaatuisen vuodenajan viettoon. Rivien välissä pohdimme, ovatko talven tarinat katoavaa perinnettä, jos kylmän aikaa ei enää tulevaisuudessa ole. Huoli ilmaston lämpenemisestä oli levyä valmistellessa yksi tärkeimmistä teemoistamme. Haluamme kantaa kortemme kekoon musiikin keinoin.”
Juurakon musiikissa voi kuulla vaikutteita suomalaisesta ja amerikkalaisesta kansanperinteestä. Yhtye kirjoittaa laululyriikat itse ja rakastaa rikasta tarinankerrontaa. Oman musiikkityylin luomisen lisäksi bändiä on kiitelty lavalta säteilevästä positiivisesta energiasta. Juurakkoa on kuvailtu mm. seuraavasti:
“Un superbe univers musical.” (Musicologie.org, konserttiarvio, Festival Les Traversées Tatihou 2019)
“Otroligt starkt! Proffsiga, roliga, glada.” (yleisöpalaute, Humlefestival 2018)
“Juurakko hyvä! Esityksenne oli Kihauksen sävähdyttävin, eheyttävin ja voimaannuttavin kokemus.” (yleisöpalaute, Kihaus Folk 2016)
Juurakko on paraikaa Vuoden artisti -ehdokkaana Etnogaalassa 2020. Yhtyeen ensimmäinen levy Lauluja kuistilta saavutti Etno-Emma -ehdokkuuden vuonna 2015.
Yhdeksäs talvi -albumin ensimmäinen single Räntää, hyhmää voitti Ylen levylautakunnan lauantaina 19.10. ja julkaistiin kansainvälisesti palkitun Klaus Welpin ohjaamana ja käsikirjoittamana musiikkivideona maanantaina 14.10. (https://youtu.be/lTathM1xqvo). Videon levitys tapahtuu yhteistyössä Greenpeacen #nytonpakko-ilmastonmuutoskampanjan kanssa. Yhdeksäs talvi julkaistaan yhteistyössä Inkoon Musiikin kanssa Musiikkiteatteri Kapsäkin Bistro K:ssa Helsingissä tiistaina 3.12.2019. Levynjulkaisukiertue (3.–20.12.) suuntaa Helsingistä Suomen halki Lappiin asti. Juurakon tavoitteena on toteuttaa kiertue mahdollisimman vähäpäästöisesti liikkuen.
Mediayhteydet, levytilaukset:
Minsku Tammela
minsku.tammela@gmail.com
+358 50 3303678
Kuvat: www.juurakkoband.fi/fi/galleria
JUURAKKO
Laura Kaartinen laulu, matkaharmoni, lyömäsoittimet
Eija Kankaanranta konserttikantele, 15-kielinen kantele
Kaisa Saarikorpi laulu, guitalele, banjo, sikarilaatikkokitara, lyömäsoittimet
Minsku Tammela laulu, jouhikko, kampa, lyömäsoittimet
Anna Wiksten laulu, plankku, lyömäsoittime
JUURAKKO: Yhdeksäs talvi – The Ninth Winter
(2019, Inkoon musiikki, IMU-CD 193)
Syksy vanhenee – Fading Fall (4’44)
Kylmän tytti – The Maiden of Frost (4’07)
Koska meill’ on joulu? – Polar Night Blues (4’46)
Neilikka, inkivääri, kaneli – Clove, Ginger, Cinnamon (4’28)
Joulu Skattalla – Christmas on a Barque (3’46)
Soita sormii napsuttele – Raise Your Glasses, Lads and Lasses (3’05)
Tulikettu, kultahäntä – The Fox with a Golden Tail (3’46)
Laulu Titanicin haaksirikosta – A Song of the Titanic (4’29)
Räntää, hyhmää – Sleet and Slush (5’08)
Sovitukset ja tuotanto: Juurakko
Äänitys ja miksaus: Oona Kapari / Kuohu Records
Äänityspaikat: Finnvox Studiot (Helsinki) & IMU-Inkoon musiikki (Inkoo)
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers
Julkaisija: IMU-Inkoon musiikki
Ulkoasu: Jimmy Träskelin
Valokuvat: Janne Mikkilä
Tyyli: Malin Kajander / Hiusgalleria Salon Eliza
Levynjulkaisukiertueen 2019 aikataulu:
03.12. Bistro K, Musiikkiteatteri Kapsäkki (Helsinki)
05.12. Lilla Villan (Sipoo)
12.12. G Livelab (Tampere)
14.12. Tuba Food & Lounge (Oulu)
15.12. Auttin kylätalo (Rovaniemen maalaiskunta)
16.12. Public House Selvä Pyy (Äkäslompolo)
17.12. Kino Yläri (Kittilä)
18.12. Kulttuuritalo Wiljami (Rovaniemi)
20.12. Perinnearkkuklubi, Nukketeatteri Sampo (Helsinki)
Tiedotus:
Marjatta & Kaisa – maetka.fi