Julia Adal musiikkivideo

Kolumbiassa musiikkia tekevä Julia Adal jäi jumiin Suomeen, ja julkaisi rauhaa toivovan sovituksen suomalaisesta kansanlaulusta

Korona-evakossa toteutettu musiikkivideo julkaistaan perjantaina 8.5.

Kolumbiassa viimeiset vuodet musiikkiaan työstänyt Julia Adal julkaisi akustisia ja urbaaneja elementtejä yhdistelevän Lepoa ja rauhaa -nimisen version “Läksin minä kesäyönä käymään” -kansanlaulusta. Kappaleeseen tehtiin musiikkivideo vallitsevissa olosuhteissa – ikkunalasin takaa kuvaten, ja se julkaistaan perjantaina 8.5.   

Musiikkivideo valmistui pikaisella aikataululla ja todella maltillisella, kolmihenkisellä työryhmällä. Korona-aika sulkee meidät koteihimme, tämä herättää meissä ihmisissä hyvin erilaisia tuntemuksia. Toisille eristäytyminen tarkoittaa sitä, että vihdoinkin on aikaa itselle ja tekemättömille asioille. Toisille taas tilanne on silkkaa ahdistusta, vankila, maailma ja sen tarjoamat mahdollisuudet ikään kuin lipuvat ohi silmiemme edessä. Uskon että tältä videolta, joka on kuvattu yhdellä otolla ja joka visualisoi koko tätä tunneskaalaa, voi jokainen katsoja löytää samaistumiskohtia. – Videon ohjaaja Ville Sivonen

Musiikkivideon ohjasivat Takauma -videokollektiivin Ville Sivonen ja Ili Marttinen

Lepoa ja rauhaa -sovitus syntyi artistin asuessa Prahassa neljä vuotta sitten,  kun yleisö toivoi suomalaista musiikkia keikoilla.

Minua kosketti alkuperäisen kappaleen kohta, jossa lauletaan “sydämeni etsii lepoa ja rauhaa”. Tartuin siihen, muutin sanoituksia hieman, ja rakensin oman versioni tämän ajatuksen ympärille. Tuntui tärkeältä julkaista biisi nyt. Toivon, että se voisi antaa lepoa ja rauhaa epävarmuuden keskellä.”  – Julia Adal.

Kappaletta on äänitetty kolmessa eri maassa: Kolumbiassa, Suomessa ja Tsekissä. Kolumbiassa viimeiset vuodet asunut artisti on parhaillaan korona-evakossa Kirkkonummella äitinsä luona.

Tiedote kappaleesta 24.4.2020

Julia Adal  julkaisee kesällä 2020 ensimmäisen EP:nsä, jolla on vaikutteita eri maiden lisäksi indie-, downtempo- ja akustisesta musiikista.

Aiemmin artistin laulu on tavoittanut miljoonayleisön mm. kolumbialaisen TV-sarjan kautta.

Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt: 
Julia Palmu
palmujulia@gmail.com
+358442600217

Musiikkivideo: 
https://youtu.be/d51zqS0QgCU

Latauslinkki (audio, kansikuva, kappaletiedot): https://www.dropbox.com/sh/jzgf83euscxxqh6/AAAGTj_qgyh_u8LM7hMBAhA1a?dl=0

Kuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1iWTYOBS1agAKxYEcOc4B6O3Mh731fM-m?usp=sharing

Streaming -linkki: 
 https://snd.click/juliaadal1

Sosiaalinen media: 
Instagram: https://www.instagram.com/juliaadal/
Facebook: https://www.facebook.com/juliaadal/

Tiedotus:
Marjatta & Kaisa – maetka.fi