Etnogaalan 2020 esiintyjät on nyt julkaistu

Suomen kolmas Etnogaala järjestetään torstaina 9.1.2020 Tavastialla, Helsingissä. Seuraavan Etnogaalan ohjelmassa korostuu ennen kaikkea suomalaisen maailmanmusiikin, kansanmusiikin ja kansantanssin kentän monipuolisuus. Ohjelmassa kuullaan ja nähdään niin afrobeat-,  flamenco- ja elektronisia vaikutteita kuin urbaania folkia ja uuden sukupolven pelimanneja.

Etnogaalassa esiintyvät Aili JärveläENKELHelsinki-Cotonou EnsembleCompañía Kaari & Roni Martin sekä Kimmo Pohjonen

Vuoden kansanmusiikin tekijäksi ehdolla oleva laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä ja neljän pelimanninaisen muodostama ENKEL edustavat kansanmusiikkikentän uutta sukupolvea. Beninissä perustettu Helsinki-Cotonou Ensemble ja kansainvälinen flamenco-ryhmä Compañía Kaari & Roni Martin puolestaan kertovat kentän kulttuurillisesta diversiteetistä. Lisäksi harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen tarjoilee Etnogaalassa maistiaisia uudesta esityksestään Soolo Lift. Pohjonen soittaa myös Etnogaalan tavaramerkiksi muodostuneet livefanfaarit palkintojen jaon yhteydessä. Artistikuvaukset löytyvät tiedotteen lopusta.  

Vuosi vuodelta kasvanut Etnogaala on kaupunkifestivaali, jossa korkeatasoisten esitysten lisäksi palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita. Esiintyjät, kuten palkintoehdokkaat, on valittu yleisön ehdotusten joukosta. Ohjelmasuunnittelusta vastaavat YLE ja Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus KEK

“Tänä vuonna halusimme näyttää ohjelmavalinnoilla suomen värikästä ja monipuolista etnokenttää. Suomalais-Beniniläinen Helsinki-Cotonou-Ensemble, jonka musiikki on yhdistelmä beniniläisiä Voodoo -uskonnosta ammentavia perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia, funkkia ja hip hoppia, Kaari Martinin arvostettu flamenco-ryhmä, Aili Järvelän sekä Kimmo Pohjosen modernit, kansanmusiikkiin pohjaavat musiikit ja Enkelin juurilta ponnistava pelimannipoljento antavat yhdessä kuvan kentän valtavasta rikkaudesta.” Sirpa Lahti, KEK:n toiminnanjohtaja kuvailee ohjelmavalintoja. 

Yle taltioi gaalan suorana lähetyksenä Yle Areenaan, joka on katsottavissa myös ulkomailla. Kolmesta illan esiintyjästä nähdään myöhemmin keväällä Yle Teemalla kolme TV-ohjelmaa, jotka koostuvat haastatteluista ja konsertista. Gaala kuullaan myös suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä. 

Etnogaala on osa Yhdessä Folkin Aallonharjalla -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat torstain 9.1. gaalan lisäksi perjantaina 10.1. järjestettävä FolkForum-seminaari sekä Pispalan Sottiisin järjestämä 22 tunnin mittainen Folklandia-risteily 10.1.-11.1.

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Gaalan tukijoita ja yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Yle, KalevalaseuraMaailman musiikin keskusMusic FinlandSuomen MusiikintekijätTanssin TiedotuskeskusSuomen NuorisoseuratSuomen Kansanmusiikkiliitto, Musiikin Edistämissäätiö, Folklandia ja Maaseudun sivistysliitto.

Liput: Etnogaalan liput ennakkoon 25/15€ Tiketistä tai ovelta 30€.
Varauksia Folklandia-risteilylle voi tehdä Ikaalisten matkatoimiston kautta.

Kuvat:
Palkintoehdokkaiden 2020 press-kuvat: http://bit.ly/esiintyjat2020
Etnogaala 2019 © Ville Tanttu: http://bit.ly/kuvat2019tanttu
Etnogaala 2019 © Saku Metsärinne: http://bit.ly/kuvat2019metsarinne 

Etnogaala lähetys 2019https://areena.yle.fi/1-50027364
Etnogaala lähetys 2017https://areena.yle.fi/1-4274960

Akkreditoituminen: 15.12. mennessä: https://forms.gle/qEPE1LzZEBoJUHzH6

Seuraa:
instagram.com/etnogaala
facebook.com/etnogaala
www.etnogaala.fi
@etnogaala

Lisätietoja:
Sirpa Lahti, Toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry.
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
040-738 4736

Graafinen ilme: Minna Lusa (Yle)

Tiedotus: Marjatta & Kaisa Oy

#etnogaala #etnogaala2020 #yhdessäfolkinaallonharjalla

Etnogaala 2020 -esiintyjien esittelyt

Aili Järvelä

Kaustislaislähtöinen Aili Järvelä tunnetaan ennen kaikkea monipuolisena musiikin tekijänä ja sielukkaana tulkitsijana. Järvelä inspiroituu vapaudesta soveltaa jo lapsuudessa omaksumiaan perinnemusiikin tyylejä uusiin sävelmaailmoihin. Tätä hän toteuttaa myös vuoden 2019 ja alkuvuoden 2020 aikana julkaistavalla ensimmäisellä soololevyllään, jossa kaustislainen kansanlaulutraditio ja Järvelän juureva lauluntekijyys kohtaa tämän päivän indie-estetiikan. 

Tällä hetkellä Järvelä työskentelee muun muassa Matti Johannes Koivun ja Vesalan yhtyeissä, tekee uutta soolo-ohjelmistoa ja opettaa Näppärikursseilla aina kun ehtii. 2019 Järvelälle myönnettiin Taiteen Edistämiskeskuksen yksivuotinen taiteilija-apuraha ja hän on myös Etnogaalassa ehdolla Vuoden kansanmusiikkitekijä -palkinnonsaajaksi. 

ENKEL

ENKEL on rohkea, herkkä ja hersyvä neljän naisen pelimannibändi, jonka ohjelmisto koostuu sadan vuoden takaisista ja tuoreemmista perinnehiteistä. Musiikilliset teemat vaihtelevat heinälatoromantiikasta sanallisiin ja sanattomiin rakkauslauluihin ja riipivästä ikävästä hikiseen hiihtokilpaan. Yhtyeen otteessa yhdistyvät luova hulluttelu ja syvä kunnioitus perinnettä ja omaa pelimanniutta kohtaan. ENKELin molemmat albumit We Are ENKEL (2018) ja Pappilan hääyö (2016) valittiin ilmestyessään Vuoden kansanmusiikkilevyiksi. Yhtye on esiintynyt laajasti erilaisilla estradeilla Suomessa ja muualla Euroopassa. 

Helsinki-Cotonou Ensemble

Helsinki-Cotonou Ensemble on helsinkiläisen kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja/laulaja Noël Saïzonoun luotsaama kahdeksanhenkinen yhtye. Projekti sai alkunsa, kun Halonen, rumpali Juha Räsänen ja basisti Sampo Riskilä matkustivat Beniniin, Länsi-Afrikkaan 2012. Sittemmin HCE on esiintynyt 16 eri maassa ja julkaissut neljä albumia, joista viimeisimmän ”We Are Together” keväällä 2018. Yhtyeen musiikki on yhdistelmä beniniläisiä Voodoo-rytmejä, afrobeatia, jazzia, funkkia ja tarttuvia melodioita. 

Compañía Kaari & Roni ​Martin

Compañía Kaari & Roni Martin on Etnogaalassa 2019 Vuoden tanssintekijä -palkitun koreografi ja tanssija Kaari Martinin sekä muusikko-säveltäjä Roni Martinin perustama monikulttuurinen ja kansainvälinen ryhmä, jonka riveissä on vuosien mittaan nähty taiteilijoita 20 eri maasta. Tanssia, musiikkia ja visuaalisia elementtejä yhdistävän ryhmän tyylin juuret ovat flamencon rytmeissä ja muodoissa. Compañia Kaari & Roni Martinin on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta ja on nyt vieraillut 15 eri maassa. Etno-Gaalassa ryhmä esittää osan teoksestaan KILL Carmen sekä Pentti Saarikosken runon Hullun miehen hevonen.

Kimmo Pohjonen

Kimmo Pohjonen tunnetaan maailmanlaajuisesti hänen poikkeuksellisesta tavastaan soittaa ja uudistaa harmonikan äänimaailmaa. Parin viime vuoden ajan Pohjonen on rakentanut uutta soolo-ohjelmistoa, jossa hän on onnistunut löytämään jälleen jotain uutta instrumentistaan. 

“Tällä hetkellä haluan tuoda harmonikkani esille nimenomaan elektronisena soittimena, joka tuottaa tekstuuria, rytmiä, äänimassoja sekä kontrolloi syntikoita ja efektejä ja liikuttaa ääntä myös tilassa.“

Tiedotus:
Marjatta & Kaisa