– Alkuperäiskansojen muusikot kohtaavat bittitaivaassa
Suomalainen VILDÁ kansainvälisessä biisinkirjoitusprojektissa

Suomalainen duo VILDÁ on valittu Folk Music Canadan projektiin, jossa kanadalaiset artistit kirjoittavat ja äänittävät biisejä yhdessä pohjoismaisten ja australialaisten muusikoiden kanssa. VILDÁ tuottaa biisinsä yhdessä kanadalaisen PIQSIQin kanssa. Yhteistyössä kohtaa kaksi alkuperäiskansojen musiikin edustajaa. PIQSIQin musiikki pohjaa inuiittien musiikkiin kun taas VILDÁ saa vaikutteensa saamelaisesta musiikkiperinteestä. VILDÁ on yksi Music Moves Europe Talent Awards 2021 -voittajista. PIQSIQin ja VILDÁn uuden laulun nimi on Ovddos / Hivumuuniq, sanat, jotka heidän omilla kielillään tarkoittavat eteenpäin.
Koko projekti toteutetaan etänä, sekä kappaleiden kirjoittaminen että äänittäminen.
“Itse asiassa musiikin kirjoitusprosessi ei lopulta poikennut juurikaan normaalista. PIQSIQin soundi on niin uniikki, että heidänkin panoksensa kappaleeseen oli alusta asti luontevaa sovittaa. Ehkäpä haastavinta oli lopulta olla yksin studiossa äänittämässä omat osuudet. Bändikavereiden kanssa ei pääsekään jakamaan sitä yhteistä energiaa ja kokemusta biisin esittämisestä ja joutuu kaiken intensiteetin ja fiiliksen tavallaan kuvittelemaan ympärille.”, kertoo VILDÁn haitaristi Viivi Maria Saarenkylä.
Projektista tarkemmin
International Collaboration Recording Export Program on Folk Music Canadan projekti, johon kutsuttiin 10 kanadalaista artistia ja 10 artistia Australiasta ja Pohjoismaista tekemään yhteistyötä musiikkiviennin edistämiseksi. Projektissa tuotettiin 10 uutta kappaletta virtuaalisesti. Syntyneet laulut julkaistaan diginä ja ne ovat saatavissa kaikkien striimauspalvelujen kautta 11.6.2021. Alla on lista kappaleista ja niiden luojista.
Folk Music Canada
FMC on jäsenvetoinen organisaatio, joka kasvattaa tietoisuutta Kanadan folk-musiikista ja tukee sen tekijöitä.
Lisätietoja:
VILDÁ:
viivi@saarenkyla.fi
044 09 30 414
https://www.saurabooking.com/artist/vilda/
PIQSIQ:
piqsiq.music@gmail.com
https://www.PIQSIQ.com/

Folk Music Canada:
Julie D’Uva: julie@julieduva.co, 647.876.1235
Kendra Thompson: kendrathompson.pr@gmail.com, 647.607.9564
FB, Twitter, IG: @folkmusiccanada

Tiedotus:
Maetka
info@maetka.fi
Marjatta & Kaisa – maetka.fi
Kuvia:
Teokset ja niiden tekijät:
ALL ARTISTS
DISCO LINK: https://s.disco.ac/pusqfaneqfgs
Ovddos / Hivumuuniq, PIQSIQ (Canada) + VILDÁ (Finland)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/syty2ojalud44q6/AABkKbCusOGXPxRpVZxAa4Bna?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/piqsiqvilda
UPC: 196006807030
ISRC: QM6P42157831
DISCO LINK: https://s.disco.ac/jhfpjnnndfjk
Bright New World, The Small Glories (Canada) + Darling West (Norway)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/gp2pqinaxvr69ef/AABSAR14UV6m3zgNGxAN0vRya?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/brightnewworld
UPC: 196006732295
ISRC: QM6P42110408
DISCO LINK: https://s.disco.ac/xecyrjvuiutj
Breaking Point, Aerialists (Canada) + Långbacka/Bådagård (Sweden)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/znwuekpgxu9fzwq/AAC4gN7rgYj7Pp5DYGMeqyMta?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/breakingpoint
UPC: 196006808334
ISRC: QM6P42148182
DISCO LINK: https://s.disco.ac/oxppksisrcez
I’ve Been Gone, Amanda Rheaume (Canada) + Monique Clare (Australia)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/wp66wz2375x6ntg/AADhUdVXCCk4k9fcKbS0Ky2aa?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/ivebeengone
UPC: 196006774103
ISRC: QM6P42147705
DISCO LINK:https://s.disco.ac/aedjvkglwrhj
Here With You, Cécile Doo-Kingué (Canada) + Beckah Amani (Australia)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/mgptaqlzkl8i9mx/AAC1HuG10C8K1Gi9b1n5_lyYa?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/herewithyou
UPC: 196006808877
ISRC: QM6P42148196
DISCO LINK: https://s.disco.ac/pmqmvhafdajz
Hope & Fortune, Irish Mythen (Canada) + Svavar Knútur (Iceland)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/jegby6nh548isd2/AAB3KUBWprmD4Fqmc2NppY-Oa?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/hopeandfortune
UPC: 196006728328
ISRC: QM6P42109962
DISCO LINK: https://s.disco.ac/djvldybvitcm
Dust, Leith Ross (Canada) + Ida Wenøe (Denmark)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/ubycowhmkuev301/AADKm9yLNPhyZQXuap2txaUra?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/idledust
UPC: 196006780074
ISRC: QM6P42147093
DISCO LINK: https://s.disco.ac/yjenfnmobgkm
Fall Awake, The Once (Canada) + Jack Carty (Australia)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/qy90xgluloo3b3p/AAD4l6Pa65gscVRQ5c32UfUGa?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://orcd.co/fallawake
UPC: 196006804084
ISRC: QM6P42148242
DISCO LINK: https://s.disco.ac/ucknxxbqzvqh
Sons and Daughters, Jenn Grant (Canada) & Ash and Sarah (Australia)
DROPBOX WITH ASSETS: https://www.dropbox.com/sh/6782z7c9ni86r53/AAChE_1hrYL38HJ-PnsVyLjba?dl=0
PRE-SAVE LINK: https://smarturl.it/sonsdaughters
DOWNLOAD: https://song.space/2dx2c7
ISRC: TCAFP2158379
UPC: 859748278666
TBC (Canada) + Emily Wurramara (Australia)