Barbora Xu

Olin ennen debyyttialbumi ammentaa eri kulttuurien perinteistä

Barbora Xu rakentaa siltoja idän ja lännen välille ensimmäinen lokakuuta julkaistavalla  Olin ennen debyyttilevyllä. Xu luo uutta kerrosta ikiaikaisiin kiinalaisiin ja suomalaisiin lauluteksteihin säveltämällä uusia melodioita ja säestämällä itseään kanteleella ja kiinalaisella guzheng instrumentilla. Vanhoja tekstejä yhdistää luonto ja sen symboliikka.

”Luonto on minulle tärkeässä osassa musiikin tekemisessä. Metsän läheisyys on osa jokapäiväistä elämääni ja inspiroidun siitä todella paljon. Laulaessani toivon tuovani palan siitä maailmasta kuulijoille. Luonto, kuten musiikkikin, yhdistää ihmisiä. Vanhat runot ovat kertoneet tätä sanomaa jo vuosituhannen ajan, ja siitä uudessa levyssäni on kyse”, kertoo Barbora, joka asuu pienellä Otavan saarella Turun saaristossa.

Nuorena lääkäri kielsi Barboraa laulamasta, mutta hänen periksiantamattomuutensa ja intohimonsa musiikkiin vei 18-vuotiaan Barboran katumuusikoksi Irlantiin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Xu on asunut ja opiskellut itämaista kulttuuria ja paikallisia musiikkiperinteitä sekä samalla kerännyt materiaalia levylleen TsekeissäKiinassaTaiwanissa ja Suomessa. Suomalaista musiikkiperinnettä hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa.

Xu on järjestänyt monta yhteisöjen hyvinvointiin ja ympäristöasioihin liittyvää kulttuuritapahtumaa.  Vuonna 2020 hän aloitti Ask Your Elders -projektin yhdistääkseen eri sukupolvia tarinankerronnan ja taiteen avulla.

Barbora Xu on esiintynyt kansainvälisillä areenoilla kuten King’s Place Lontoossa  ja hänen työnsä on huomattu lukuisilla radioasemilla Euroopassa ja Aasiassa. 

”A few notes transport the listener halfway across the world. It’s a delicious shapeshifting, a product of Xu’s glorious imagination and talent. It’s quietly daring and provocative, a very satisfying joy.” – Chris Nickson, Rootsworld.com

“Barbora Xu travels far from the beaten path, exploring spaces where ancient ideas live side by side with present day views. Drawing on Taiwanese indigenous spiritual chants, Finnish folk poetry and her own imagination, Barbora’s music is a slowly burning gem.” Radiotoimittaja Petr Dorůžka

Olin ennen -levyä myydään kaikissa hyvin varustetuissa levykaupoissa ja suoratoistopalvelujen kautta.

Barbora Xu levynjulkaisukonserttistriimi katsottavissa Perjantaina 22.10.2021 klo 20 lähtien Barboran YouTube-kanavalla

Lisätietoja:

Levyn arvostelukappaleet lähetetään pyydettäessä osoitteesta info@maetka.fi.

Barbora Xu 
tel. +358 45 697 0111
barbora.xu@gmail.com 
https://barboraxu.com/

Tiedotus

Marjatta & Kaisa – Maetka.fi
info@maetka.fi
040 738 4736

Levyn kappaleet: 

  1. Lintuseni
  2. Huáng Hè Lóu 
  3. Yītǐ-Liǎngmiàn 
  4. Hé Shuǐyuèdòng Yùn 
  5. Nuku nuku nurmilintu
  6. Kirkas neiti kihloissasi
  7. Enkö minäkin toivoisi
  8. Rìchū
  9. Outro

Säv. Barbora Xu, paitsi Nuku nuku nurmilintu on trad. melodia. 

San. trad.

Julkaisija: Nordic Notes, NN154

Julkaisupäivä 1.10.2021