Suomalais-japanilainen Laulu kiertää

Suomalais-japanilainen duo Eva Alkula (kantele) ja Tomoya Nakai (koto) viettävät duon 10-vuotisjuhlaa levynjulkaisun ja kiertueen merkeissä, sekä Suomessa että Japanissa. Kanteleen ja koton synergiasta syntyvä sointimaailma on ainutlaatuinen, soittimet täydentävät toisiaan. Duon musiikki on tarinankerrontaa, mm. vanhoihin japanilaisiin Noh –tarinoihin sävellettyjä teoksia tai suomalaisesta ja japanilaisesta kulttuurista ammennettuja tuokiokuvia.

Alkula ja Nakai tapasivat japanilaisen konserttitalon johtajan esitteleminä. Johtajan mielestä näiden taiteilijoiden kuului soittaa yhdessä.

“10 vuotta sitten sattumalta alkanut yhteistyö tuntuu suorastaan ihmeeltä: soittimet täydentävät toisiaan ja luovat jopa orkestraalisen sointimaailman”, luonnehtii duon yhteistyöstä Japanissa tunnettu kototaiteilija Tomoya Nakai.

Juhlavuoden konserttiohjelmassa kuullaan japanilaisia ja suomalaisia kansansävelmiä duon uusimmalta ”Laulu – うたずくし -levyltä sekä suosittuja teoksia aiemmilta vuosilta. Duo kantaesittää säveltäjä Pekka Jalkasen duolle sävelletyn teoksen ”Loviatar” Helsingissä 24.9.

Duo esiintyy vuosittain Suomessa ja Japanissa, ja haluaa näin lisätä kahden musiikkikulttuurin fuusioitumista sekä kulttuurivaihtoa Suomen ja Japanin välillä. Eva Alkula & Tomoya Nakai duo on esiintynyt mm. Musiikin Aika-festivaalilla, Pohjoismaisilla musiikkipäivillä, Meidän festivaalilla, Musica Novassa sekä Kihaus Folk festivaalilla.

Vuonna 2012 Kanteleliitto nimitti Duo Eva Alkulan ja Tomoya Nakain vuoden yhtyeeksi ja samana vuonna ilmestynyt ”Sillalla” valittiin vuoden kantelelevyksi. Toinen duon aikaisemmista levyistä on ”Youkihi” (2008, Texicalli Records).

”Halusimme naurun ja huumorin kuuluvan tällä levyllä, koska sitä riittää treeneissä sekä keikkamatkoillamme.” kertoo Eva Alkula duon työskentelyilmapiiristä.

Kiertuetta ovat rahoittaneet Taiteen edistämiskeskus ja Kordelinin säätiö.

Kiertueaikataulu:
20.9. klo 19 Vantaa, Pyhän Laurin kappeli www.vantaanseurakunnat.fi/tapahtumat/musiikkitapahtumat
21.9. klo 19 Turku Sibelius-museo www.sibeliusmuseum.fi/fi/?tribe_events=kantele-koto
22.9. klo 19 Kangasala, Kangasala-talo www.kangasala-talo.fi/tapahtumat/eva-alkula-tomoya-nakai/69
24.9. klo 14 Helsinki, Kaupungintalo, Virka-galleria www.hel.fi/www/kanslia/virka-fi/tapahtumat
25.9. klo 15 Tampere, Kulttuuriravintola Kivi www.kulttuuriravintolakivi.fi/tapahtumat
27.9. klo 20 Pub Green Door, Saarijärvi www.pubgreendoor.com/
28.9. klo 19 Jyväskylä, Palokan pelimannitalo www.palokanpelimannitalo.fi

Haastattelupyynnöt ja lisätietoja:
Eva Alkula p. 040 8218 992, eva.alkula@gmail.com

Kuvan tiedot: Kuvaaja Taro Irei

Tiedotus: Marjatta & Kaisa – maetka.fi

Leave a Comment