The Irish Festival of Oulu 2017

 – ohjelmassa maailman kuulut tähdet

The Irish Festival of Oulu kokoaa irlantilaisen musiikin tähdet Ouluun ja esittelee irlantilaista kulttuuria monipuolisesti. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa maailman kuulut Altan, Dervish, Rianta ja Clann Mhic Ruairí.

The Irish Festival of Oulu on Pohjois-Euroopan johtavin irlantilaisen kulttuurin festivaali. Se tarjoaa musiikin lisäksi elokuvia, runoutta, teatteria, tanssia, valokuvia, lasten ohjelmaa, iirin kieltä, työpajoja – ja jameja. Vuonna 2017 festivaali järjestetään 12. kerran

Altan esiintyy festivaalin pääkonsertissa Oulun Madetojan salissa su8.10.

30-vuotissyntymäpäiviään juhlistava Altan on nykyään yksi viihdyttävimmistä maailmalla esiintyvistä perinteisen irlantilaismusiikin yhtyeistä. Yhtyeen skaalaan kuuluu dynaaminen vaihtelu vuoden 2016 TG4 Musician of the Year -palkinnon voittaneen Mairéad Ní Mhaonaighin laulamien herkkien vanhojen balladien sekä energisten riilien ja jigien välillä. Altanin sydäntä lämmittävät, mukaansatempaavat ja eloisat esitykset ovat koskettaneet yleisöä maailmanlaajuisesti samalla kun bändi on kuitenkin pysynyt uskollisena Donegalille, jossa heidän juurensa ja irlantilaisen huilumusiikin henkinen koti sijaitsevat.

Uudella Seurahuoneella esiintyvät Ríanta pe6.10. ja Dervish la7.10.

Ríanta on voimallinen neljän hengen irlantilaisyhtye, jonka kekseliäät melodiat ja mieltä lämmittävät laulut saavat sydämen sykkimään. Mutkikkaan mahtailevat harmonikka- ja viulusoinnut saateltuna Rooneyn veljesten kitaran ja lyömäsoitinten mielikuvituksellisilla ja sykkivillä rytmeillä takaavat sen, että Ríantan musiikki heijastaa erityisen taidokkaiden ja hienostuneiden esiintyjien energiaa ja ainutlaatuista tyyliä.

BBC Radio 3 -kanavan “irlantilaisen musiikin ikoniksi” nimeämä Dervish on ilahduttanut yleisöä maailmanlaajuisesti jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Mandoliinin, bodhránin viulujen ja huilun rytmien avulla he tarjoavat runsaasti energisiä sovituksia ja taiturimaisia instrumentaaliesityksiä, joista muodostuu väkevä irlantilaisen perinnemusiikin näytös. Solisti Cathy Jordanin lavaesiintyminen on voimallista; hänen suloisesti ja karismaattisesti lauletut tarinansa vetävät yleisöä puoleensa tavalla, johon vain harva esiintyjä kykenee.

Clann Mhic Ruairí aloittaa festivaalin to5.10. Valvesalissa.

Clann Mhic Ruairí on West Donegalista lähtöisin oleva lahjakas perheyhtye, joka on saavuttanut nopeasti kuuluisuutta esityksillään ja kunnioittamalla Rann na Feirste -kylän lauluperinteitä. Heidän soundinsa on ainutlaatuinen tavalla, johon vain laulava gaelinkielinen perhe pystyy. Heidän laulukokoelmansa koostuu pääosin lauluista, joita on laulettu perheen kotiseudulla vuosisatojen ajan. Näitä perinnelauluja esitetään nyt innovatiivisina ja inspiroivina nykyaikaisversioina, jotka kuitenkin säilyttävät perinteisen puhtautensa ja eheytensä. Yhtye esiintyy myös festivaalin pääkonsertissa.

Tämän vuoden teatteriesitys kantaa nimeä The Man In the Woman’s Shoes. Näytelmän on kirjoittanut ja sen esittää yksi Irlannin johtavista näyttelijöistä, Mikel Murfi. Näytelmä ajoittuu lokakuuhun 1978 – syksy lähestyy ja Pat Farnonilla on ”asioita hoidettavana” kaupungilla. The Man In The Woman’s Shoes seuraa Pat Farnonin matkaa kaupunkiin ja takaisin. The Man In The Woman’s Shoes on hauska, herkkä ja toisinaan peräti pähkähullu teatteriesitys. Seurauksena saatat rakastua elämään uudelleen. Esitykset Valvesalissa pe6.-la7.10.

The Irish Festival of Oulun lipunmyynti on alkanut Lippupalvelussa. Tämän vuoden tapahtumaan odotetaan 8000 kävijää ja vieraita myös laajasti kansainvälisesti.

Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt:
Brent Cassidy, festivaalin johtaja
info@irkku.fi
050 380 1908

www.irkku.fi

Sirpa Lahti, tiedotus
sirpa@maetka.fi
040 738 4736

Leave a Comment