Valmiina muistamaan kertoo naisen tarinan sisällissodan dramaattisissa olosuhteissa
Näyttelijä Eeva Litmasen sukutarinaan perustuva näytelmä vie katsojan henkeäsalpaavien tapahtumien äärelle sisällissodan Raja-Karjalaan. Tarinaa kertovat naiset useassa sukupolvessa aina suvun kantaäidistä, runonlaulaja Larin Paraskesta Litmasen tyttäreen Karolina Frankiin.
Vuonna 2018 on kulunut sata vuotta Suomen sisällissodasta. Näytelmä pohjautuu näyttelijä Eeva Litmasen matkaan oman sukunsa menneisyyteen, joka osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin sukutarinoissa oli kerrottu. Suvun punainen menneisyys oli vaiettu kuoliaaksi, ja vasta aikuisena hän sai tietää isovanhempiensa todellisen tarinan. Punainen menneisyys oli vuosikymmeniä Suomessa vaiettu asia.
Tarinoiden taustamateriaalina on käytetty kirjeitä, valokuvia, kuulustelupöytäkirjoja, sanomalehtiä sekä Eeva Litmasen omakustanteena suvustaan julkaisemaa kirjaa ”Surun suitsimat”. Litmasen suvun kantaäiti Larin Paraske osallistuu sukunsa jälkipolvien historiaan omine runoineen. Litmasen tytär Karoliina Franck (yhtenä näyttelijöistä) tuo linkin sukunsa naisten historiassa nykypäivään.
Esityksemme kertoo Suomen itärajan rajamaalla eläneistä ihmisistä sisällissodan pyörityksessä. Tapahtumia tarkastellaan Eeva Litmasen isovanhempien Anna ja Taneli Litmasen kautta. Vaikka aika oli ankara 1910-luvulla Suomessa, niin silti Anna ja miehensä Taneli Litmanen kokivat intohimoisen rakkauden, perustivat perheen ja uskoivat parempaan tulevaisuuteen. Karua elämää elettiin molemmin puolin rajaa.
Jussi Tuurnan ja Vilma Timosen säveltämä musiikki liikuttaa kohtauksia ajassa, paikassa ja tajunnassa: nykyajan ja sisällissodan ajan välillä ei ole aukkoa, vaan asiat voivat tapahtua näyttämöllä rinnakkaisina tai päällekkäisinä. Fokus ei ole sisällissodan historiallisessa kuvaamisessa, vaan elämän taisteluun heitetyn naisen kokemuksessa tuon ajan dramaattisissa olosuhteissa. Vaikka teoksen maailma on kova ja tapahtumat armottomia, kerronta ei kadota huumoria, itseironiaa, eikä karnevalistisuutta.
Näytelmän on ohjannut Tiina Pirhonen, joka toimii tällä hetkellä teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen lehtorina ja tunnetaan muun muassa Suomen kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin lavoilta, useista TV- ja elokuvarooleista ja lisäksi hän on saanut Venlan muun muassa parhaana naisnäyttelijänä Stella Polariksen Kaikki hyvin, Vapaa pudotus TV-elokuvien-sarjasta. Toisena käsikirjoittajana on toiminut Taina West, jonka käsialaa on nähty viimeisimmin muun muassa Valamon Tarinoita -kirjassa, Tänä iltana Jukka Puotila vol. 8. -näytelmässä sekä Nuoruustango-elokuvassa. Näyttelijä Eeva Litmanen tunnetaan lukuisista teatteri ja elokuvarooleista pitkältä ajalta muun muassa Rakkaudella Maire -elokuvasta, josta hän sai Jussi-patsaan, Beige tappaa -näytelmästä ja Kotikatu TV-sarjasta. Litmasen ja Frankin ohella näytelmässä näyttelevät Anna-Sofia Tuominen, Pyry Kähkönen sekä Tatu Siivonen.
Näytelmää ovat tukeneet: Suomen kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki ja Karjalasäätiö.
Näytelmä saa ensi-iltansa 16.11.2018 KoKoTeatterilla Helsingissä.
Kuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1deIV3OtpIWE7bYCePTb6DkJ-yUAeyiri?usp=sharing
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sirpa Lahti, tuottaja, tiedottaja
040-7384736
sirpa@maetka.fi
Marjatta & Kaisa – maetka.fi
Facebook: www.facebook.com/valmiinamuistamaan
Työryhmä:
Käsikirjoitus: Taina West ja Eeva Litmanen
Näyttelijät: Eeva Litmanen, Karoliina Franck, Anna-Sofia Tuominen, Pyry Kähkönen sekä Tatu Siivonen.
Muusikko ja musiikin väellys: Vilma Timonen
Musiikin sävellys ja dramaturgia: Jussi Tuurna
Tuottaja: Sirpa Lahti
Pukusuunnittelija: Maiju Veijalainen
Valo- ja äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Koreografi: Karoliina Kauhanen
Ohjaaja: Tiina Pirhonen
Näytökset (KoKoTeatteri, Hämeentie 3, Helsinki):
16.11. Klo 19:00 Ensi-ilta
20.11. Klo 19:00
21.11. Klo 19:00
27.11. Klo 19:00
1.12. Klo 19:00
2.12. Klo 17:00
4.12. Klo 19:00
5.12. Klo 19:00
26.1. Klo 19:00
27.1. Klo 17:00
28.1. Klo 19:00