Neljästoista vuosi yhteisellä matkalla on alkanut! Ja paras tapa liikkua on edelleen haussa. Svängin uusi levy julkaistaan 12.3.2017.
Huuliharppukvartetti Sväng aloitti toimintansa 2003. Viime vuosi oli yhtyeen mukaan juhlavuosi, koska se oli kolmastoista. Juhlan kunniaksi Sväng päätti katsoa taaksepäin ja löysi radan varrelta kasan huippukappaleita, jotka olivat sadoilla keikoilla hioutuneet timanteiksi. Oli siis aika tehdä yhtyeen ensimmäinen kokoelmalevy.
Ohjelmistoksi levylle valittiin yhtyeen omia ja yleisön suosikkeja. Mukaan päätyi 13 kappaletta varhaisemmilta levyiltä, jotka äänitettiin uudelleen vastaamaan tämän päivän soittoa ja saundia. Bändi lisäsi levylle myös kolme uutta tulevaisuuden klassikkoa; yhden kultakin yhtyeen säveltäjältä. Eero Turkka, nykyinen bulgaari, sävelsi aidon kopanitsan, 11/16- tahtilajisen bulgarialaisen tanssin. Jouko Kyhälä paatuneena pelimannina teki uuden polskan, jälleen kerran suomalaisen luonnonmaiseman innoittamana. Eero Grundström teki lopulta suurimman yllätyksen: hän päätti sovittaa John Williamsin Hedwigin teeman Harry Potter -elokuvista.
“Etsimme levyn kantta varten jälleen outoa kulkupeliä. Löysimme rautiemuseosta resiinan, ja piti keksiä kuvaan sopiva nimi. Innostuimme Grundströmin Saksan-reissujen klassikkohokemasta “Wo ist mein Hauptbahnhof?” – “Missä on mun päärautatieasema?” Levyn nimeksi se olisi ollut sellaisenaan liian pitkä, ja saksaa puhuville todella omituinen…”, kertoo Jouko Kyhälä.
Lisäksi Hauptbahnhofille päätyi kaksi muuta aiemmin levyttämätöntä numeroa. ”I’m gonna meet my mother in glory” rikkoi ensimmäisen kerran yhtyeen kirjoittamatonta sääntöä levyttää musiikkia ainoastaan huuliharpuilla. Tämä Eero Turkan keikoilla encorena laulama blues-gospel on ollut yhtyeen encore jo lähes 10 vuotta. Sokerina pohjalla on vielä ”Koi No Vacance”, erityisesti Japanin kiertueille sovitettu japanilainen schlager 60-luvulta.
“Hauptbahnhof on Svängin hittikimara yleisön pyynnöstä. Konsertin jälkeen yleisö haluaa mukaansa juuri ne keikalla kuulemansa suosikkikappaleet ja sen keikkameiningin. Vaikka levy tehtiin studiossa, koitimme pitää livesoiton asenteen; kappaleiden kanssa ei studiossa nyhrätty, vaan annettiin mennä täysillä kuten keikoillakin”, Jouko tarkentaa.
Levyn julkaisee saksalainen Galileo Music Communication GmbH.
Julkaisukonsertti Suomessa järjestetään G livelabissa 12.3.2017.
Yhteys suomessa, haastattelupyynnöt: Jumi-tuotanto Oy, Jouko Kyhälä, joukokyhala@gmail.com, 040 536 19420
Pressikuvat: www.svang.fi/Pressikuvat?page_id=2
Lisätietoja yhtyeestä: www.svang.fi, www.facebook.com/svangharmonica
Promolevyjen tilaukset: Riitta Huttunen, riitta@maetka.fi, 050 355 1036
Tiedotus: Marjatta & Kaisa – maetka.fi
Management: Triart – culture_artists_concepts, Anne Hofstadler
web: www.triart.at mail: hofstadler@triart.at tel: +43/699/12333803
Levy-yhtiö: www.galileomusic.de
SVÄNG:
Eero Turkka – kromaattiset ja diatoniset huuliharput
Eero Grundström – kromaattiset ja diatoniset huuliharput
Jouko Kyhälä – harmonetta, kromaattiset ja diatoniset huuliharput
Pasi Leino – bassohuuliharppu
Aiemmat CD:t
Sväng plays Sibelius (2015)
Karja-La (2014)
Sväng plays Chopin (2010)
Schladtzshe! (2010)
Jarruta (2008)
Sväng (2005)
Kuva © Jimmy Träskelin