KalevalaFestin ohjelmassa lasten luoma valekalevala ja KalevalaFest turisteille
Taiteilijakaksikko Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion viime vuonna käynnistämä KalevalaFest-hanke jatkuu monipolvisena ja uutta luovana myös vuonna 2020.
Juha Hurmeelta ilmestyy tänä vuonna peräti kolme kirjaa. Osana KalevalaFest-hanketta julkaistaan elokuussa Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, joka koostaa yksiin kansiin nuorten taiteilijoiden tulkintoja Kalevalasta, sen tyypeistä, tarinoista ja boogiesta. Kirjailija ja ohjaaja Hurme, sarjakuvataiteilija Kati Rapia, dramaturgi Elli Salo ja runoilija Miira Luhtavaara ovat valinneet eepokseen sopivimmat tarinat 3.–6.-luokkalaisille suunnatusta kilpailusta, jossa tehtävänä oli luoda kertomuksia Kalevalan hahmoista.
Tämä valekalevala on kelpo täydennysteos Lönnrotin tuotokselle, joka esimerkiksi sivuuttaa Väinämöisen valitettavan vähälle huomiolle jääneet veljet sekä Lemminkäisen äidin kuulovaikeudet.
Syyskuussa Hurmeelta ilmestyy Tuomari Nurmion häneltä vaatima romaani Suomi, jokajatkaa Finlandia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017 voittaneen Niemen tositarinaa. Nyt Lönnrot ja Lyyti ryhtyvät kirjoittamaan, ja Kalevala tulee harsittua kasaan samoihin aikoihin kuin tämä Suomikin. Juha Hurmeen päättymätön uteliaisuus sekä luonnontieteilijän ja taideniekan yhteisolomuoto manaavat esiin pari sataa viime vuotta kirjattua historiaa kaikkine vänkyyksineen, ja paljon kauemmaskin kurotellaan kansanrunouden myötä. Tämä pyramideja isompi kulttuurisaavutus elää jälleen, jos on koskaan kuollutkaan!
Työn alla on myös ulkomaiselle lukijakunnalle suunnattu suomalaisen kansanrunouden lyhyt oppimäärä.
Kalevala Fest ry järjestää Kalevala Fest 2020 -festivaalin Helsingissä vieraileville turisteille elokuussa 8.–14.8.2020 Helsingin kaupungin museolla. Festivaalilla esitellään teatterin keinoin suomalaista kulttuurihistoriaa. Kalevala Fest 2020 -iltojen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat Juha Hurme ja Anne-Mari Kivimäki. Käsikirjoitettujen esityksien musiikista vastaa etnotrancea soittava Suistamon Sähkö. Festivaalin tarkka ohjelma-aikataulu julkistetaan toukokuussa.
KalevalaFest-hankkeen Kalevala elävänä tai kuolleena eli K.E.T.K.U.-klubit jatkavat edelleen kevätkaudella 2020 aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona, 5.2., 4.3. ja 1.4. Tapahtumapaikkana on G Livelab Helsingissä.
Jokaisella klubilla esiintyy Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmä vaihtuvien artistien kanssa. Klubeilla voi kuulla Hurmeen ohjaamia lyhyitä sketsejä Kalevalan salatuista sana-aarteista, väärinkäsityksistä ja eepoksen ulkopuolelle jätetyistä osuuksista teatterin, juhlallisten lausuntanumeroiden ja sirkuksen keinoin. Maaliskuun klubeilla paneudutaan uskomuksiin ja huhtikuussa Tuomari Nurmio esittää uusia Kalevalan innoittamia biisejä UGR!-kokoonpanon kanssa.
Kalevala elävänä tai kuolleena eli K.E.T.K.U.-klubit:
ke 5.2.
Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
Paleface ja Maija Kauhanen
ke 4.3.
Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
Pauanne
ke 1.4.
Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
Tuomari Nurmio & UGR!
Tapahtumissa myynnissä olevat hupparit, t-paidat ja laukut ovat kaikki luomumateriaaleista valmistettuja. Ne on toteutettu yhteistyössä suomalaisen R-Collectionin kanssa.
Kalevala-hankkeen tavoitteena on monitaiteellinen, -kulttuurinen ja -tieteellinen yllätyshyökkäys kalevalaisen kansanperinteen kimppuun. Kalevala elävänä tai kuolleena -tapahtumilla, -tuotteilla ja -tuotannoilla kaivetaan esiin ja uudistetaan ajaton kansanrunous juhlapuheiden, kansallispukujen, tuohivirsujen, pitkäpiimäisten lausuntanumeroiden ja koululaisten systemaattisen kiduttamisen haudasta. Koko Kalevalalle annetaan riittävä sähkösokki, jotta saadaan aktivoitua sen erittäinkin elävänä säilynyt ydin tämän ajan ihmisten huviksi, hyödyksi, viisastukseksi, voimavaraksi ja viihteeksi.
Rahoittajat ja yhteistyökumppanit:
Vuoden 2020 tapahtumia ja julkaisuja ovat tukeneet Koneen Säätiö, Teos-kustantamo, Kalevalaseura, Helsingin kaupunki, Helsingin kaupunginmuseo ja Museovirasto. Muita yhteistyökumppaneita ovat tällä hetkellä G Livelab, Klaus K Hotel, Cybermind, Yle, Suomalainen Kirjakauppa, Opetushallituksen Lukuliike, Lastenkirjainstituutti, Suomen luokanopettajat ry sekä Tiketti.
Lisätietoja:
Tuottajat ja tiedottajat:
Riitta Huttunen, riitta@maetka.fi, 050 3551 036
Sirpa Lahti, sirpa@maetka.fi, 040 7384 736
Kirjojen osalta:
Hannele Jyrkkä, tiedotuspäällikkö, Teos-kustantamo, 050 3222 387, hannele.jyrkka@teos.fi
www.kalevalafest.fi
www.valekalevala.fi
Facebook: kalevalafest
Instagram: @kalevalafest
#kalevalafest #kalevalaelävänätaikuolleena #KETKU #kalevaladeadoralive #valekalevala
Tiedotus:
Marjatta & Kaisa Oy
info@maetka.fi
www.maetka.fi
