Jesse Kaikuranta näyttää uudella Lauluni-levyllään monipuolista osaamistaan ja palaa etsimään laulujensa juuria. Jesse tulkitsee levyllä 13 kansanlaulusuosikkiaan kaustislaisen kansanmusiikin ammattiyhtye Tallarin kanssa. Mukana on niin tuttuja lauluja, kuten Aamulla varhain ja Ankin vuoden 1967 klassikko, Jukka Kuoppamäen suomeksi tekstittämä Niin aikaisin, kuin tuntemattomampia helmiä. Osansa saa myös yksi Jessen lukkarinrakkaus, suomenruotsalaiset laulut, joita on mukana kolmen kappaleen verran.
Jesse Kaikuranta on luokiteltu debyytistään lähtien pop-genreen, mutta monipuolinen laulaja on myös kouluttautunut laulunopettaja, joka pystyy ottamaan eri genret haltuun varmalla tyylitajullaan. Kansanlaulu on ollut aina Jessen sydäntä lähellä, ja kansanmusiikki tuli laajemmin tutuksi jo opiskellessa Kaustisen musiikkilukiossa. Siellä Jesselle tuli tutuksi myös kansanmusiikin ammattiyhtye Tallari.
Jessen ja Tallarin varsinainen yhteistyö alkoi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2016, jonne heiltä tilattiin yhteinen konsertti. Niin kuulijat kuin esiintyjät nauttivat suuresti ja yhteistyö toimi moitteettomasti, joten sitä päätettiin jatkaa aina levyksi asti.
”Työskentely kansanmusiikin parissa ja Tallarin kanssa on ollut todella antoisaa. Kansanlauluissa erityisesti minua kiehtoo niiden mystinen voima tunkeutua ikään kuin syvemmälle ihmisen sydänjuurille. Samalla kun laulan julki omat tuntoni, lauluista pulppuaa myös herkkyyttä ja elinvoimaa kaukaa menneisyydestä sukupolvien takaa”, kertoo Jesse Kaikuranta.
Levyllä Jesse saa seurakseen Tallarin Ritva Talvitien viulun ja 2-rivisen haitarin, Katri Haukilahden viulun ja avainviulun, Sampo Korvan kitarat ja harmoonin sekä Arto Anttilan pystybasson. Levyn herkät ja ilmavat sovitukset ovat Tallarin käsialaa ja antavat hienosti tilaa Jessen pysäyttävälle äänelle.
Tallari on Kaustisella vuodesta 1986 toiminut kansanmusiikin ammattiyhtye, joka on paneutunut perinpohjaisesti suomalaisen kansanmusiikin eri tyyleihin ja luonut samalla oman tunnistettavan soundinsa. Nimensä bändi on saanut Elias Tallarilta, joka oli 1800-luvun kovimpia pohjalaisia häitä ja pitoja kierrelleitä soittoniekkoja. Tallari tekee paljon yhteistyöprojekteja niin eturivin nykykansanmuusikoiden kuten haitariässä Antti Paalasen ja kitaristi J-P Piiraisen kanssa. Genrerajoja on ylitetty aiemmin yhteistyöprojekteissa muun muassa Anne Mattilan, Heikki Salon ja Maarit & Sami Hurmerinnan kanssa.
Jesse Kaikuranta & Tallari: Lauluni. Kansanmusiikki-instituutti KICD 139.
Levynjulkistuskonsertti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, lauantaina 14.7. klo 19 Kaustinen-Sali
Lisätietoja, levyn lähettämis- ja haastattelupyynnöt:
Sampo Korva, muusikko, Tallari
+358 50 514 3307, sampo.korva@gmail.com
Matti Hakamäki, johtaja, Tallari
+358 40 358 8921, matti.hakamaki@kaustinen.fi
Kaikurannan ja muiden muusikoiden yhteystiedot pyynnöstä.
Tiedotus: Marjatta & Kaisa oy
Levyn kappaleet:
01 Kuljin tuolla puolen pellon – FIKMS1800006
02 Hargalaten – FIKMS1800007
03 On suuri sun rantas autius – FIKMS1800008
04 Jos sa olet minun hellunani – FIKMS1800009
05 Aamulla varhain – FIKMS1800010
06 Lemmen marttyyri – FIKMS1800011
07 Suru sorteli syrantani – FIKMS1800012
08 Slumrande toner – FIKMS1800013
09 Niin aikaisin – FIKMS1800014
10 Morsiamen kuolo – FIKMS1800015
11 Ol kaunis kesailta – FIKMS1800016
12 Vem kan segla forutan vind – FIKMS1800017
13 Aava meri – FIKMS1800018