Levynjulkaisukiertueelle pyöräillen suuntaava jazzpianisti Kari Ikonen halusi soittaa arabimusiikin Maqam-asteikkoja pianolla, ja keksi Maqiano-mikrovirityslaitteen
Suomen arvostetuimpiin jazzmuusikoihin lukeutuvan pianisti Kari Ikosen soolopianoalbumi ”Impressions, Improvisations & Compositions” julkaistaan 28.8.2020. Levyn nimeä kantava julkaisukiertue toteutetaan Uudellamaalla hiilineutraalisti pyörällä polkien elo-lokakuun aikana. Ikonen konsertoi lisäksi muualla Suomessa mm. Jazzliiton kiertueella. Albumin julkaisee arvostettu saksalainen Ozella Music-levy-yhtiö.
“Tämä on juhlakiertue monessakin mielessä. Tämä on 30-vuotisen muusikonurani ensimmäinen soolopianolevy, ja siihen on latautunut valtavasti tunnetta, odotusta ja luovaa energiaa. Lisäksi, keksimäni Maqiano-mikrovirityslaite on nyt valmis, sille on haettu patenttia ja tavaramerkkiä, ja on mahtavaa päästä esittelemään sitä yleisölle. Mukavaa on myös se, että pääsen laajentamaan fillarointireviiriäni pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, eikä tarvii Uudenmaan-keikkojen takia autossa kököttää. Ja tietysti aivan huikeata päästä ylipäänsä keikoille, kun maaliskuun jälkeen on ollut melko hiljaista.” kertoo Ikonen levyn julkaisusta ja siihen liittyvästä kiertueesta.
Musiikissa on vaikutteita mm. japanilaisesta koto-musiikista, sekä erityisesti arabimusiikista. Arabimusiikin maqam-asteikot mikrointervalleineen onnistuvat flyygelillä taiteilijan itse kehittämän, vähintäänkin mullistavan Maqiano-keksinnön avulla. Keksinnölle on haettu myös patenttia. Nimensä mukaisesti konsertin repertuaari koostuu Ikosen sävellyksistä ja improvisaatioista, joissa soi laajasti pianon koko sointikirjo, preparointeineen ja erikoistekniikoineen.
”Yksi suosikkimaalareistani, Vasili Kandinski jakoi teoksensa kolmeen kategoriaan: impressiot, improvisaatiot ja kompositiot. Improvisaatiot syntyivät spontaanisti, suoraan taiteilijan sielunmaailmaa peilaten, sisäisen tunteen ilmaisuna. Impressiot olivat myös improvisaatioita, mutta saivat alkuimpulssinsa jostain ulkopuolisesta, esim. musiikista tai luonnosta. Kompositiot taas lähtivät myös taitelilijan sisimmästä, mutta tietoisesti suunnitellen ja lopputulosta hioen. Melko täydellinen analogia levyni musiikin kanssa! Levyllä on kirjoitettuja sävellyksiä, ”puhtaita” improvisaatioita, sekä impressioita, jotka ovat saaneet alkunsa esim. jostain arabialaisesta tai japanilaisesta asteikosta, tarinasta, tai vaikkapa Kandinskin maalauksesta, joista yksi on päässyt levyn kanteenkin!” kertoo Ikonen levyn sävellyksistä ja suhteestaan Vasili Kandinskiin.

Kari Ikonen (s.1973) on Yrjö-palkinnolla aateloitu pianisti, moogisti ja säveltäjä. Hänet tunnetaan yhteistyöstä mm. UMO:n, Orchestra Nazionale della Lunan, Lee Konitzin, Louis Sclavisin ja Bob Mosesin kanssa. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut myös Neuvostoliitossa, Kauko- ja Lähi-Idässä, Australiassa, Yhdysvalloissa ja yli kolmessakymmenessä Euroopan maassa. Ikosen soittoa ja/tai sävellyksiä on yli kolmellakymmenellä levyllä, joista 8 on hänen omalla nimellään. Hänen ensimmäinen oma evynsä “Karikko” palkittiin Jazz-Emmalla 2001. Lisäksi Säveltäjänä laajasti tunnustettu Ikonen on myös palkittu kansainvälisesti arvostetuissa sävellyskilpailuissa ”Julius Hemphill Composition Awards” (USA) ja ”Scrivere in Jazz” (Italia).
Promolevyt pyydettäessä: info@maetka.fi
Haastattelupyynnöt sekä median vapaaliput/ paikkavaraukset keikoille:
Kari Ikonen, urmas.koikkalainen@gmail.com, 040-5130395
Pyöräkiertueen tuotanto ja tiedotus:
Marjatta & Kaisa
www.maetka.fi
Linkit:
Kari Ikosen kotisivut: https://kariikonen.com
Youtube Maqiano-linkki: https://www.youtube.com/watch?v=uUyITDarN5Q
https://kariikonen.com/maqiano/
Soundcloud: https://soundcloud.com/kari-ikonen/sets/impressions-improvisations/s-xB3lj
Kari Ikonen Impressions, Improvisations & Compositions kiertueen aikataulu:
Pe 28.8. klo 19 Koko Jazz club, Helsinki Kari Ikonen Solo 🚲
Ma 31.8. klo 18 kotikonsertti Vantaalla Kari Ikonen Solo 🚲
Ke 2.9. Joensuu, Pakkahuone (Jazzkerho -76 ry)*
To 3.9. Kajaani, Kaukametsän kongressikeskus*
Pe 4.9. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim (Kuopio Jazz & Blues ry)*
La 5.9. Savonlinna, Kulttuurikellari (Olavin Jazz ry.)*
Ma 7.9. Iisalmi, Koko Jazz Club
Ke 9.9. Oulu, Teatteriravintola Vänmanni (Oulun Musiikkijuhlat)*
Pe 11.9. Tallinna, Philly Joe’s (Eesti Jazzliit)*
La 12.9. Turku, Flame Jazz, Logomo (Jazz City Turku ry)*
Su 20.9. klo 18 Vihti, Vihdin kirkko 🚲
Ti 22.9. klo 19 jaZZanti konserttisarja, Helsinki 🚲
To 24.9. klo 19 Pyhän Laurin kirkko, Vantaa 🚲
La 26.9. klo 17 Porvoo Jazz Festival 🚲
Su 27.9. klo 15 Kunnantalo, Mäntsälä 🚲
Pe 9.10. klo 19 Kässäntalo, Lohja 🚲
La 10.10. klo 16 Hangon kaupungintalon juhlasali, Hanko 🚲
Ti 10.11. klo 19 G-livelab, Tampere
* Suomen Jazzliiton tuottama kiertue yhdessä JAF Trion kanssa
🚲Uudenmaan pyöräkiertue
Kiitos kiertueen yhteistyökumppanille ja rahoittajille: Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Suomen Jazzliitto, TAIKE, Vihdin seurakunta ja Vihdin kunnan kulttuuripalvelu, Vantaan seurakunta, Mäntsälän kunnan kulttuuripalvelu sekä Hangon kaupungin kulttuuripalvelu.