Global greening näkyy myös Oulussa

Oulu, Suomen irlantilaisen kulttuurin Mekka, yhtyy Global greening ¬kampanjaan historiallisen kauppatorin luistelukentällä ja Oulun teatterilla.

”Global Greening” on projekti, jota järjestetään maailmanlaajuisesti juhlistamaan irlantilaista kansanjuhlaa Saint Patrick’s Dayta, eli suomeksi Pyhän Patrickin päivää. Ympäri maailmaa projektiin osallistuvat kaupungit valaisevat Pyhän Patrickin päivän kunniaksi juhlan tunnusvärin mukaan vihrein valoin oman kaupunkinsa historiallisia rakennuksia, tunnettuja monumentteja sekä kiinnostavia nähtävyyksiä. Projektiin osallistuvat kaupungit eri puolilta maailmaa valokuvaavat valaistut kohteet ja Tourism Ireland puolestaan promoaa osallistujia kansainvälisessä mediassa.

Pyhän Patrickin päivä on kansallinen vapaapäivä Irlannissa ja kansanjuhla maan suojeluspyhimyksen, Pyhän Patrickin kunniaksi. Juhlaa vietetään 17. maaliskuuta ympäri maailmaa ¬ mukaan lukien Oulussa, jota on kutsuttu Suomen irlantilaisen kulttuurin Mekaksi aktiivisen irlantilaisen musiikki¬ ja tanssikenttänsä sekä The Irish Festival of Oulun menestyksen johdosta. Tänä vuonna festivaali järjestetään 3.¬-7.10., mutta Oulun aktiiviset irlantilaisen musiikin ja tanssin harrastajat pitävät huolen, että Oulu on vihreä läpi vuoden. Oulun kaupunki on tunnistanut nämä menestystekijät ja pitääkin tätä elävää perinnettä yhtenä voimakkaana valttikorttina hakeutuessaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.

Oulussa ”Greening”¬projektista vastaa Brent Cassidy, muusikko sekä The Irish Festival of Oulun perustaja ja johtaja, yhteistyössä LUMO Light Festival Oulun ja Oulun Teatterin kanssa. Cassidyn mukaan ”Greening”¬projektin tavoitteena Oulussa on muistaa Pyhän Patrickin päivää valaisemalla suosittuja suomalaisia ajanvietteitä ja irlantilaisia kulttuurimaailmoja:

”Oulun Greening toteutetaan kaupungin historiallisen kauppatorin luistelukentällä, jonka taustalla oleva ikoninen Oulun Teatteri valaistaan vihreäksi. Valaistuksen aikana Markus Lampela, Oulun irlantilaisen musiikin edelläkävijäksi kutsuttu muusikko johtaa kaikenikäisiä luistelijoita soittaen samanaikaisesti tinapilliä. Performanssi kuvaa hyvin, kuinka Oulun elävä irlantilaisen musiikin kenttä kulkee käsi kädessä perinteisen suomalaisen luistelukulttuurin kanssa.”, Cassidy kertoo.

Pyhän Patrickin viikonloppua tullaan viettämään elävän musiikin parissa. Oululainen Droichead kuuluu Suomen parhaimpiin irlantilaista musiikkia esittäviin yhtyeisiin ja konsertoi perjantaina 16.3. Vanhalla Paloasemalla ja lauantaina 17.3 Raahessa Raahesalissa. Lauantaina 17.3. järjestetään lisäksi jamit St. Michael Irish pubissa Oulussa klo 13 ja klo 21.

Lisätiedot, haastattelupyynnöt:
Brent Cassidy, festivaalin johtaja, info@irkku.fi, 050 380 1908
www.irkku.fi

Kuva © Vesa Ranta: https://drive.google.com/file/d/1-LM4teg1hXddFopX5hvnzEacOOloMigx/view?usp=sharing

Tiedotus: Marjatta & Kaisa

LISÄTIETOJA

 The Irish Festival of Oulu on yksi Pohjoismaiden johtavia irlantilaisia festivaaleja, ja se on houkutellut lähes 80 000 vierailijaa vuodesta 2006 lähtien. Festivaali yhdistää ihmisiä ainutlaatuisella tavalla irlantilaisen musiikin, tanssin ja kulttuurin juhlaan. Monipuoliseen ohjelmaan kuuluu vaihtelevasti teatteriesityksiä, elokuvia, runoutta, kielikursseja sekä musiikki- ja tanssityöpajoja, unohtamatta maailmanluokan irlantilaista musiikkia, kuten kuusinkertainen Grammy-voittaja The Chieftains, Altan, Lúnasa, Dervish ja monta muuta irlantilaista esiintyjää.

Tourism Ireland vastaa Pohjois-Irlannin ja Irlannin saaren matkailun edistämisestä. Osoitteen http://media.ireland.com mediatilassa on inspiroivia artikkeleita, lehdistöjulkaisuja ja linkki valokuva-albumiin.

Lisätietoa lehdistölle voi tiedustella osoitteesta eeglington@tourismireland.com tai numerosta +45 33 177 232