Etnogaalassa on esillä etno, rauha ja rakkaus

Etnogaalan ohjelma on täydentynyt. Esiintyjien joukkoon on tullut mukaan Amanda Kauranne, gaalan viralliset fanfaarit tulee soittamaan livenä huuliharpputohtori Jouko Kyhälä ja etkotansseista vastaa suuri ryhmä alan opiskelijoita Pispalan sottiisin paritanssilähettiläiden johdolla.

Etnogaalaa juhlitaan kolmannen kerran Tavastialla 9.1.2020. Rock-pyhättönä tunnettu klubi muuttuu maailmanmusiikin ja kansantanssin villiksi näyttämöksi, jossa vuorottelevat korkeatasoiset esitykset ja palkintojenjaot kahdella esiintymislavalla. Tämän yhden illan minifestivaalin ohjelma on täydentynyt uusilla esiintyjillä: illan avaa kansanlaulun taituri Amanda Kauranne, jonka konserttisarja Verta, pornoa, propagandaa jumalauta on myös ehdolla Vuoden ilmiö -palkinnon saajaksi. Palkintojen jaon yhteydessä livefanfaarit tulee soittamaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän lehtori Jouko Kyhälä huuliharpuilla.

Vuoden 2020 kansanmusiikin ja kansantanssin alan yleisen teeman “Tanssiin kutsu!” tiimoilta ilta avataan kaikille avoimilla tansseilla ennen suoran lähetyksen alkua. Kansanomaisessa paritanssissa elävä ruumiinperintö linkittyy osittain katkeamattomana yli 200-vuoden taakse. Sottiisit, jenkat, valssit, masurkat, polskat ja polkat ovat tänä päivänä arvokasta kansallista kulttuuriperintöä, jota on jaettu sukupolvikerrostumissa keholta toiselle.

“Etnogaala 2020 lämmitetään sisään paritanssin keinoin. Jokainen gaalavieras saa liittyä mukaan tanssin pyörteeseen ja tuoda oman tanssijalanjälkensä yhteiselle alustalle. Koskettaa, ruumiillistaa, kuunnella, ehdottaa, kysyä, hengästyä ja hullaantua – siinäpä avainverbit onnistuneeseen Etnogaalaan.“ kertoo Petri Kauppinen, yksi paritanssilähettiläistä.

Tanssia saa koko illan ja ilta huipentuu kaikkien paikalla olevien yhteiseen huutokatrilliin, jonka huutaa Vuoden ilmiö-kategoriassa ehdolla olevan Nordic Dance Helsinki -ryhmän aktiivi, Riina Hosio.

Etnogaalan 2020 ITE-taiteilija on Paula Huhtanen. Lapista lähtöisin oleva taiteilija julistaa ”iloismia”, joka purkautuu värikkäinä maalauksina ja kollaaseina. Maalaukset löytävät paikkansa myös uniikeissa esineissä ja asusteissa. Etnogaalassa Huhtanen on mukana värikylläisin maalauksin. Pääteos kantaa nimeä Etno, rauha ja rakkaus. Gaalavieras voi istahtaa koristeelliseen nojatuoliin ja ottaa itsestään kuvan iloismin interiöörissä. Paula Huhtasen taidetta on mukana Etnogaalassa yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa ja osana ITE-taiteen juhlavuotta 2020.

Illan esiintymisten aikataulu (pienet muutokset aikataulussa vielä mahdollisia)
Klo 18.00 ovet aukeaa
Klo 18.30 Tanssiin kutsu! – Kansanomaisten paritanssien teemavuoden avaustanssit
Klo 19.00 suoralähetys Areenassa sekä Radio Ylen 1:ssä alkaa
Klo 19.00 Amanda Kauranne (pikkulava)
Klo 19.20 ENKEL (iso lava)
Klo 20.10 Compañía Kaari & Roni Martin (iso lava)
Klo 21.05 Aili Järvelä (pikkulava)
Klo 21.40 Helsinki-Cotonou Ensemble (iso lava)
Klo 22.10 Katrilli

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Gaalan yhteistyökumppaneita ovat Yle, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmä, Maailman musiikin keskus, Music Finland, Kalevalaseura, Musiikin edistämissäätiö, Suomen musiikintekijät, Tanssin Tiedotuskeskus, Suomen Nuorisoseurat, Folklandia / Pispalan sottiisi, Maaseudun sivistysliitto, Muusikkojen liitto, Suomen kansanmusiikkiliitto, Marjatta & Kaisa, Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus, Santasportin tanssijakoulutus sekä Centria ammattikorkeakoulu.

Yle lähettää gaalan suorana lähetyksenä Yle Areenassa. Illan esiintyjistä nähdään myöhemmin keväällä kolme TV-ohjelmaa Yle Teemalla. Gaala lähetetään myös suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa myös ulkomailla.

Liput: Etnogaalan liput ennakkoon 25/15€ Tiketistä tai ovelta 30€.
Varauksia Folklandia-risteilylle voi tehdä Ikaalisten matkatoimiston kautta.
Lipunmyynnin joulutarjous: 20 € / kpl voimassa linkin kautta 24.12. Saakka: www.tiketti.fi/tarjous, kampanjakoodi:etnojoulu

Esiintyjien esittelytekstit (myös liitteenä): www.etnogaala.fi/ohjelma

Kuvat:
Esiintyjien 2020 press-kuvat: http://bit.ly/esiintyjat2020
Etnogaala 2019 © Ville Tanttu: http://bit.ly/kuvat2019tanttu
Etnogaala 2019 © Saku Metsärinne: http://bit.ly/kuvat2019metsarinne 

Etnogaala lähetys 2019https://areena.yle.fi/1-50027364
Etnogaala lähetys 2017https://areena.yle.fi/1-4274960

Median akkreditoituminen: 30.12. mennessä: https://forms.gle/qEPE1LzZEBoJUHzH6

Seuraa:
instagram.com/etnogaala
facebook.com/etnogaala
www.etnogaala.fi
@etnogaala

Lisätietoja:
Sirpa Lahti, Toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry.
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
040-738 4736

Graafinen ilme: Minna Lusa (Yle)

Tiedotus: Marjatta & Kaisa Oy

#etnogaala #etnogaala2020 #yhdessäfolkinaallonharjalla

Etnogaala on osa “Yhdessä folkin aallonharjalla” -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi

10.1. FolkForum-seminaari www.kansanmusiikkikansantanssi.fi/folkforum

10.-11.1. Folklandia-risteily www.folklandia.fi

11.1. PerinneArkki, Folklandian jatkot holvi.com/shop/perinnearkku/section/folklandian-jatkot

Etnogaala 2020 -esiintyjien esittelyt

Aili Järvelä

Kaustislaislähtöinen Aili Järvelä tunnetaan ennen kaikkea monipuolisena musiikin tekijänä ja sielukkaana tulkitsijana. Järvelä inspiroituu vapaudesta soveltaa jo lapsuudessa omaksumiaan perinnemusiikin tyylejä uusiin sävelmaailmoihin. Tätä hän toteuttaa myös vuoden 2019 ja alkuvuoden 2020 aikana julkaistavalla ensimmäisellä soololevyllään, jossa kaustislainen kansanlaulutraditio ja Järvelän juureva lauluntekijyys kohtaa tämän päivän indie-estetiikan. 

Tällä hetkellä Järvelä työskentelee muun muassa Matti Johannes Koivun ja Vesalan yhtyeissä, tekee uutta soolo-ohjelmistoa ja opettaa Näppärikursseilla aina kun ehtii. 2019 Järvelälle myönnettiin Taiteen Edistämiskeskuksen yksivuotinen taiteilija-apuraha ja hän on myös Etnogaalassa ehdolla Vuoden kansanmusiikkitekijä -palkinnonsaajaksi. 

Amanda Kauranne

Amanda Kauranne  on laulaja ja lyömäsoittaja, joka ammentaa arkistojen aarteistosta ja luo se pohjanaan rohkeaa taidetta nykyhetken ilmiöistä.  Häntä kiehtoo ihmisäänen moninaisuus, perinteen rikkaus ja kansanlaulajan mahdollisuus elää vuosisataisessa laulujen ketjussa. Viime aikoina hän on työstänyt monitaiteisia projekteja, joissa tutkitaan kansanmusiikin naiskuvaa ja tasa-arvokysymyksiä, omia juuria sekä ihmisen suhdetta luontoon. 

”Elämässä tarvitaan juuria ja siipiä! Kansanmusiikilla on mielestäni ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa, koska siinä soi historia – sen viisaus ja painolasti – ja se elää aina tätä päivää. Millaisia lauluja laulaa nyt luodaksemme parhainta mahdollista tulevaisuutta?” 

Compañía Kaari & Roni ​Martin

Compañía Kaari & Roni Martin on Etnogaalassa 2019 Vuoden tanssintekijä -palkitun koreografi ja tanssija Kaari Martinin sekä muusikko-säveltäjä Roni Martinin perustama monikulttuurinen ja kansainvälinen ryhmä, jonka riveissä on vuosien mittaan nähty taiteilijoita 20 eri maasta. Tanssia, musiikkia ja visuaalisia elementtejä yhdistävän ryhmän tyylin juuret ovat flamencon rytmeissä ja muodoissa. Compañia Kaari & Roni Martinin on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta ja on nyt vieraillut 15 eri maassa. Etno-Gaalassa ryhmä esittää osan teoksestaan KILL Carmen sekä Pentti Saarikosken runon Hullun miehen hevonen.

ENKEL

ENKEL on rohkea, herkkä ja hersyvä neljän naisen pelimannibändi, jonka ohjelmisto koostuu sadan vuoden takaisista ja tuoreemmista perinnehiteistä. Musiikilliset teemat vaihtelevat heinälatoromantiikasta sanallisiin ja sanattomiin rakkauslauluihin ja riipivästä ikävästä hikiseen hiihtokilpaan. Yhtyeen otteessa yhdistyvät luova hulluttelu ja syvä kunnioitus perinnettä ja omaa pelimanniutta kohtaan. ENKELin molemmat albumit We Are ENKEL (2018) ja Pappilan hääyö (2016) valittiin ilmestyessään Vuoden kansanmusiikkilevyiksi. Yhtye on esiintynyt laajasti erilaisilla estradeilla Suomessa ja muualla Euroopassa. 

Helsinki-Cotonou Ensemble

Helsinki-Cotonou Ensemble on helsinkiläisen kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja/laulaja Noël Saïzonoun luotsaama kahdeksanhenkinen yhtye. Projekti sai alkunsa, kun Halonen, rumpali Juha Räsänen ja basisti Sampo Riskilä matkustivat Beniniin, Länsi-Afrikkaan 2012. Sittemmin HCE on esiintynyt 16 eri maassa ja julkaissut neljä albumia, joista viimeisimmän ”We Are Together” keväällä 2018. Yhtyeen musiikki on yhdistelmä beniniläisiä Voodoo-rytmejä, afrobeatia, jazzia, funkkia ja tarttuvia melodioita. 

Jouko Kyhälä

Jouko Kyhälä on ensimmäinen huuliharppu pääsoittimenaan Sibelius-Akatemiasta maisteriksi valmistunut ja sittemmin myös tohtoroitunut, huuliharpputohtoriksi. Hänet tunnetaan parhaiten huuliharppuyhtye Svängin vetäjänä, mutta hän keikkailee ahkerasti soolona ja yhdessä useiden muiden artistien ja ryhmien kanssa. Kyhälä toimii lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmässä.

Paula Huhtanen

Paula Huhtanen on ITE-taiteilija Sarkolan kylästä Nokialta. Lapista lähtöisin oleva taiteilija julistaa ”iloismia”, joka purkautuu värikkäinä maalauksina ja kollaaseina. Maalaukset löytävät paikkansa myös uniikeissa esineissä ja asusteissa. Etnogaalassa Huhtanen on mukana värikylläisin maalauksin. Pääteos kantaa nimeä Etno, rauha ja rakkaus. Gaalavieras voi istahtaa koristeelliseen nojatuoliin ja ottaa itsestään kuvan iloismin interiöörissä. Paula Huhtasen taidetta on mukana Etnogaalassa yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa ja osana ITE-taiteen juhlavuotta 2020. MSL on valinnut Huhtasen Vuoden ITE-taiteilijaksi.

Tiedotus:
Marjatta & Kaisa