Etnogaalan koko ohjelma julkaistu

Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 7. Marraskuuta. Luvassa on monipuolinen musiikki-ilta: gaalassa esiintyvät muun muassa BaranBand, Maija Kauhanen ja Suistamon sähkö. Ennakkolipunmyynti gaalaan päättyy 15.10.

Etnogaalan koko ohjelma on nyt julkaistu. Rokkipaikkana tunnettu Tavastia-klubi muuntautuu kahden lavan etno-klubiksi 7.11. klo 19. Gaalassa esiintyvät maailmanmusiikki-yhtye BaranBand, karismaattinen kanteletaiteilija Maija Kauhanen, huippu energinen tanssittaja Suistamon sähkö, jouhikkovelho Pekko Käppi, saamelaisten tuntojen tulkki Duo Vildá sekä vauva.fi-palstalta innoituksensa hakeva Kalevauva.fi. (Artistien esittelyt tiedotteen lopussa)

Tavastian henki ja asenne sopivat Etnogaalalle, jossa ei pönötetä vaikka jaetaankin pystejä, vaan iloitaan ja nautitaan musiikista ja tanssista. Gaalassa vuorottelevat huikeat esitykset ja palkitsemiset eri lavoilla. Yle striimaa gaalan suorana nettiin Yle Teemalle, tekee suoran lähetyksen Yle Radio 1:n Etnoiltaan sekä tekee myöhemmin kolme erillistä tv-ohjelmaa illan esiintyjistä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa myös Suomen ulkopuolella.

Gaalan juontavat toimittajat Riikka Holopainen, Kare Eskola ja Amanda Kauranne. Riikka Holopainen on toimittanut ja juontanut lukuisia musiikkikilpailu- ja konserttilähetyksiä Yle Teemalle, sekä ohjelmia Yle Radio 1:een. Hän on tuttu muun muassa musiikkitalosta striimattavasta Kantapöytä-ohjelmasta. Kare Eskola on Yle Radio 1:n pitkäaikainen toimittaja. Hänen oma ohjelmansa on Välilevyjä. Amanda Kauranne on ”kansanmusiikin sekatyöläinen”, joka nikkaroi radio-ohjelmia, sorvaa lauluja, hioo tekstejä ja takoo esityksiä. Hänen ohjelmansa Sydänjuurilla on osa Yle Radio 1:n Etnoiltaa.

Etnogaalan lippuja myy Tiketti: liput ennakkoon 12-20 € 15.10. saakka, sen jälkeen ja ovelta 15-22€.

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Yhteistyökumppaneita ovat Yle, Maailman musiikin keskus, Music Finland, Elvis ry, Tanssin Tiedotuskeskus, Muusikkojen liitto, Suomen Nuorisoseurat, Teosto ja Suomen kansanmusiikkiliitto. Etnogaala on osa maailmanmusiikkifestivaali Etnosoi!:n ohjelmaa. Gaalaa tukevat Musiikin edistämissäätiö, Kalevalaseura ja Maaseudun sivistysliitto.

Akkreditoituminen gaalaan osoitteeseen info@kansanmusiikki.fi

Artistien ja ehdokkaiden kuvat: https://drive.google.com/open?id=0Bys9i7tFOC1XMGNzQ0dEX2ZNRHc

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry. (KEK)
040-7384736
tj@kansanmusiikki.fi
www.kansanmusiikki.fi/etnogaala

Tiedotus: Marjatta & Kaisa – maetka.fi

Graafinen ilme: Minna Lusa (Yle)

Aikaisempi tiedote Etnogaalan ehdokkaista: http://www.maetka.fi/ajankohtaista/etnogaalan-palkintoehdokkaat-ja-paaesiintyjat-on-valittu/

Lisätietoja esiintyvistä artisteista

BaranBand

Iranilaiset muusikkoveljekset Marouf ja Gian Majidi matkustivat tahoillaan ympäri maailmaa, kunnes perustivat yhteisen yhtyeen, joka sai nimekseen BaranBand. Sana baran tarkoittaa sadetta. BaranBandin musiikissa kohtaavat Majidin veljesten kurdilais-iranilaiset traditiot ja monet elämän varrella kohdatut vaikutteet. Lähi-Idän sekä Pohjois-Afrikan musiikkien vaikutus on BaranBandin musiikissa vahva. BaranBand Julkaisi debyyttialbuminsa “Mn Bo To” kesällä 2017 ja se sai suurta huomiota ja arvostusta medialta sekä Suomessa että ympäri Maailman. Baranband on mukaansatempaava live-bändi, joka saa yleisön tanssimaan.

  • BaranBand on ehdolla Vuoden tulokas -kategoriassa.
  • Yhteystiedot: Maraouf Majidi, marouf.majidi@gmail.com +358 401239366/ Gian Majidi, gianmajidi@gmail.com +358 449758006

Duo Vildá

VILDÁn musiikissa mystiset joiut, svengaavat rytmit ja improvisaatio kulkevat kiehtovalla tavalla käsikkäin, kipristellen mennessään kuulijaa pakkasen lailla. Vaikutteita ammennetaan saamelaisten vahvasta yhteydestä luontoon, nykypäivän popmusiikista kuin myös suomalaisesta kansanmusiikistakin. Upeaäänisen Hildá Länsmanin joiut ja Viivi Maria Saarenkylän ilmeikäs harmonikka luovat ainutlaatuisen äänimaailman, joka tempaisee kuulijan matkalle pohjoisen tuntureille, saamenmaan tuulien tuiverrukseen.

  • Hilda Länsman on ehdolla Risteys-palkinnon saajaksi.
  • Yhteystiedot: Hilda Länsman, hilda.lansman@gmail.com, +358 400 252391

Kalevauva.fi

Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama nykypäivän trubaduuriyhtye, jonka ohjelmisto on kerätty suoraan kansan suusta – vauva.fi-foorumilta. Kappaleiden sanoitukset ovat napattu tältä internetin suositulta keskustelupalstalta ja sävelletty yhtyeen toimesta tunnelman mukaiseksi. Yhtyeen jäseniä on kutsuttu ”nykyajan Lönnroteiksi” ja duon keräämiä tekstejä on päätynyt myös äidinkielen oppikirjaan.

Yhtye perustettiin Kaustinen Folk Music Festivalille 2016 ja tämän jälkeen meno on ollut hurjaa. Helsingin sanomat tituleerasi Kalevauvaa “kesän 2016 ehkä puhutuimmaksi bändiksi” ja bändi on ollut mediassa isosti esillä, mm. vieraillut lukuisissa TV-ohjelmissa Possesta Puoli seitsemään. Keväällä 2017 Kalevauva.fi julkaisi debyyttialbuminsa ja viime kesänä duo on hurmannut festivaaliyleisöjä aina Provinssista Naamoille ja Kaustisilta Kotkan meripäiville.

  • Kalevauva.fi on ehdolla Vuoden ilmiö -kategoriassa.
  • Yhteystiedot: Totte Westerlund (manageri), totte@ohjelmakauppa.fi, +358 50 571 1368

Maija Kauhanen

Vahva laulu, sydäntä riipaisevat tarinat, rouhea Saarijärven kantele ja samanaikaisesti soitetut lyömäsoittimet! Polyrytmien sekä vahvan beatin kutoma syke yhdistettynä hypnoottisiin melodioihin luovat ainutlaatuisen grooven ja soundimaailman vain yhden muusikon voimin.

Maija Kauhanen on monipuolinen muusikko ja säveltäjä, jolla on vahva lavakarisma ja palo koskettaa kuulijoitaan. Kauhasen ensimmäinen sooloalbumi ´Raivopyörä´ (2017) liikkuu vahvoissa tunnelmissa ja tunkeutuu kuulijan ihon alle. Useassa kappaleessa teemana ovat eri-ikäisten naisten kohtalot. Tekstit kertovat parisuhteiden haasteista sekä kotiväkivallasta, mutta mukaan mahtuu myös paljon iloa, riemua, lohtua ja toivoa.

  • Maija Kauhanen on ehdolla Vuoden tulokas -kategoriassa.
  • Yhteystiedot: Maija Kauhanen, maija.kauhanen@gmail.com, +358 40 743 8293

Pekko Käppi
Pekko Käppi on tullut tunnetuksi yhtyeensä Pekko Käppi & K:H:H:L (Kuolleiden Hevosten Hillittömät Luut) kautta. Yhtye tekee musiikkia, jossa yhdistyvät rakkaus ja kuolema, suomalainen voodoo ja arkaainen groove.

Yhtyeen, kuten Käpin soolomateriaalinkin, minimalistinen ja suora sointi tuoksuu persoonallisella tavalla popmusiikille, mutta joukkoon mahtuu myös rikasta rytmiikkaa ja psykedeelisiä näkyjä. Silti kokonaisuus on makealla tavalla vaarallinen, kuten kesäisen suon äänet sisältäen menneisyyden salaisuuksia. Perinteiset sanoitukset ja raastavan iloinen jouhikko paiskaa kättä menneen ja nykyajan borduunojen ja säröjen kanssa.

  • Pekko Käppi & K:H:H:L on ehdolla Vuoden kansainvälistyjä- ja Vuoden kansanmusiikkitekijä -kategorioissa.
  • Yhteystiedot: Pekko Käppi, pekkokappi@gmail.com, +358 40 6717422

Suistamon sähkö

Suistamon Sähkö tanssittaa, äkkilähtö rajan taa! Uusi yhtye on ehtinyt toimintansa  alkutaipaleella valloittaa areenoita ja tanssittaa transsiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2016 Suistamon Sähkön debyyttialbumi Suistamon Sähkö ylsi World Music Charts Europe -listalle. Yhtye soittaa uutta karjalaista tanssimusiikkia työkaluinaan koneet, venäläinen leikkihaitari, lauluvoima ja rap. Suistamon Sähkö on lantionpohjassa tuntuvaa elektromusiikkia, yhteisöllistä liikettä sekä helposti hoilattavia laulumelodioita. Laulujen inspiraationa toimivat Karjalan matkat ja kuoppaiset tiet, kyläkartat, vesivoimalaitokset ja jauhavat myllyt sekä rahisevat arkistonauhat.
Eero Grundström koneet, laulu
Reetta-Kaisa Iles laulu, esitanssi
Tuomas Juntunen laulu, esitanssi
Anne-Mari Kivimäki haitarit, laulu

  • Anne-Mari Kivimäki on ehdolla Vuoden artisti- ja Vuoden kansanmusiikkitekijä -kategorioissa.
  • Yhteystiedot: Anne-Mari Kivimäki, am.kivimaki@gmail.com, +358 50 3705600

Leave a Comment