Etnogaala on todellinen minifestari

Etnogaalan ohjelma on täydentynyt uusilla esiintyjillä. Gaalan viralliset fanfaarit tulee laulamaan livenä Heikki Laitinen ja akustisesta tervetulomusiikista vastaavat mammantytöt! sekä Farandi. Ilta on ilmettä myöten täynnä kalevalaista jyhkeyttä!

Tavastian rock-pyhättönä tunnettu klubi muuttuu maailmanmusiikin ja kansantanssin näyttämöksi torstaina 10.1.2019. Gaala on eräänlainen yhden illan festivaali, jossa vuorottelevat korkeatasoiset esitykset ja palkintojenjaot kahdella esiintymislavalla. Gaalan ohjelma on täydentynyt uusilla esiintyjillä: akustisesta tervetulomusiikista vastaavat Vuoden tulokas-kategoriassa ehdolla oleva mammantytöt! ja Sibelius-Akatemian kansainvälisistä kasvateista koostuva Farandi. Palkintojen jaon yhteydessä livefanfaarit tule laulamaan professori emeritus Heikki Laitinen.

Ilta huipentuu kaikkien paikalla olevien yhteiseen huutokatrilliin, jonka huutaa Vuoden tanssintekijä-kategoriassa ehdolla oleva ja gaalassa esitettävän Kyllikki-teoksen ohjaaja Hanna Poikela.

Tavastialla tullaan näkemään myös kuvanveistäjä Tapani Kokon teoksia.  Kokon Ilo-patsas tulee vastaanottamaan gaalaan saapujat ja muita teoksia on nähtävillä ympäri Tavastiaa. ”Kansanmusiikissa ja kansantanssissa on vahvasti läsnä ilmaisun vapaus ja tekijöiden oma ääni. Haluamme tuoda tätä ideologiaa esille myös muun taiteen keinoin. Löysimme Tapanin Maaseudun Sivistysliiton vinkin kautta, suuri kiitos heille siitä!” kertoo gaalan tuottaja Sirpa Lahti.

Illan esiintymisten aikataulu

Klo 18.00 ovet aukeaa
Klo 18.00 mammantytöt!
Klo 18.30 Farandi

Klo 19.00 suoralähetys Areenassa sekä Radio Ylen 1:ssä alkaa
Klo 19.00 Antti Paalanen (pikkulava)
Klo 19.20 Tuuletar (iso lava)
Klo 20.00 J-P Piirainen (pikkulava)
Klo 20.15 Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila (iso lava)
Klo 20.55 Hilja Grönforss Trio (pikkulava)
Klo 21.05 Ote tanssiteoksesta Kyllikki (iso lava)
Klo 21.30 Frigg (iso lava)
Klo 22.00 kaikkien yhteinen katrilli

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Gaalan yhteistyökumppaneita ovat Yle, Maailman musiikin keskus, Music Finland, Kalevalaseura, Musiikin edistämissäätiö, Suomen musiikintekijät, Tanssin Tiedotuskeskus, Suomen Nuorisoseurat, Folklandia, Maaseudun sivistysliitto, Muusikkojen liitto ja Suomen kansanmusiikkiliitto. Uusina yhteistyökumppaneina mukaan ovat tulleet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmä ja Marjatta & Kaisa.

Etnogaalan lippuja myy Tiketti: liput ennakkoon 12-20 €  ja ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Lipunmyynnin joulutarjous: 18 € / kpl voimassa linkin kautta 24.12. Saakka: www.tiketti.fi/tarjous/folkkijoulu

Etnogaala on osa “Yhdessä folkin aallonharjalla” -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi
11.1. FolkForum-seminaari www.kansanmusiikkikansantanssi.fi/folkforum
11.-12.1. Folklandia-risteily www.folklandia.fi
12.1. Folklandian jatkot, jossa mm. Folk Big Bandin levynjulkaisu-konsertti

Yle striimaa gaalan suorana Yle Areenaan. Illan esiintyjistä nähdään myöhemmin keväällä kolme TV-ohjelmaa Yle Teemalla. Gaala lähetetään myös suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa myös Suomen ulkopuolella.

Esiintyjien esittelytekstit: www.etnogaala.fi/ohjelma

Esiintyjien ja ehdokkaiden kuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1fiD98CcYph2oH7GSVhhpkKx_viYYiGD5?usp=sharing

Vuoden 2017 Etnogaalataltiointi: https://areena.yle.fi/1-4274960

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sirpa Lahti
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry. (KEK)
040-7384736
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
www.etnogaala.fi

Graafinen ilme: Minna Lusa (Yle)

Tiedotus: Marjatta & Kaisa Oy

Aikaisemmat tiedotteet:

http://www.maetka.fi/ajankohtaista/etnogaalan-palkintoehdokkaat-on-valittu/
http://www.maetka.fi/ajankohtaista/etnogaalan-artistikattaus/