Helsinki sai Kalevala-talonsa viikonlopuksi, kun ensimmäisen kerran järjestetty Kalevala elävänä tai kuolleena -festivaali täytti Tavastia-klubin 20.-21.9.2019. Festivaalin molemmat illat olivat loppuunmyytyjä ja todistivat, että Kalevalan perintö elää vahvasti keskuudessamme ja kiinnostaa yleisöä.
KalevalaFest-hanke jatkuu syksyllä muun muassa Kalevala elävänä tai kuolleena eli K.E.T.K.U.-klubien muodossa. Tapahtumapaikkana G Livelab Helsingissä 10.10., 21.11. ja 19.12.
Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmän näytökset saivat hurmoksellisen vastaanoton pureutuessaan Kalevalan salattuihin sana-aarteisiin, väärinkäsityksiin ja eepoksen ulkopuolelle jätettyihin osuuksiin teatterin, juhlallisten lausuntanumeroiden ja sirkuksen keinoin.
Festivaalilla koettiin monen esiintyjän ensiesitykset Kalevalan inspiroimista kappaleista, jotka on julkaistu Kalevala elävänä tai kuolleena VOL 1 -albumilla. Lavalla nähtiin ja kuultiin Paleface & Mikko Heikinpoika, Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä, Ismo Alanko yhtyeineen, Mara Balls, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Suistamon Sähkö, Pekko Käppi & K.H.H.L. sekä Faarao Pirttikangas & Nubialaiset.
“Festarin loppusuoralla olin jopa hiukan liikuttunut. Esiintyjien ja yleisön vahva vuorovaikutus kertoi, että jokin yhteinen syvä virta tavoitettiin. Oma kulttuuri-identiteettimme on vahva ja terve, jos voimme olla ylpeitä siitä väheksymättä ja pelkäämättä muita. Suomen kieli pysyy rikkaana ja ilmaisuvoimaisena, jos haluamme ja osaamme käyttää ja kehittää sitä. Voimme olla rennosti eurooppalaisia tai maailmankansalaisia, ja samalla tukevasti suomalaisia. Kiitos kaikille jotka olivat mukana esiintyjinä, järjestäjinä ja yleisönä! Tästä on hyvä jatkaa.” toteaa Kalevala elävänä tai kuolleena -hankkeen ideoija Tuomari Nurmio.
Yleisö pääsi myös kokeilemaan keväällä 2020 julkaistavaa Iron Danger-videopeliä, joka on saanut innoituksensa Kalevalan hahmoista ja suomalaisesta mytologiasta. Säveltäjä Ilmari Hakkolan säveltämä pelimusiikki tapahtuman väliaikojen taustamusiikkina sai runsaasti kiitosta.
Lisäksi festivaalijuomana nautittiin Hailuodon panimon Kalevala elävänä tai kuolleena -oluita, ja myynnissä oli R-Collectionin kanssa yhteistyössä toteutettuja KalevalaFest -vaatteita. Tuotteet ovat tilattavissa nyt myös KalevalaFestin verkkokaupasta.
Hanketta ovat tukeneet Koneen Säätiö, Kalevalaseura, Suomen Musiikintekijät ja Helsingin kaupunki. Muita yhteistyökumppaneita ovat tällä hetkellä Vallila Music House, Teos-kustantamo, Tavastia-klubi, G Livelab, Klaus K Hotel, Yle ja Superson.
Klubien lisäksi käynnissä on parhaillaan Valekalevala-kirjoituskilpailu ja KalevalaFest tulee olemaan näkyvillä Turun kirjamessuilla 6.10.2019 .
Kuvat © Maarit Kytöharju: https://drive.google.com/drive/folders/1vMZ3bBwCLHodMwHR1GPjA6NbXNrTbbam?usp=sharing
#kalevalafest #kalevalaelävänätaikuolleena #kalevaladeadoralive #ketku

KALEVALA ELÄVÄNÄ TAI KUOLLEENA -KLUBIT G LIVELABISSA
Kalevala elävänä tai kuolleena (K.E.T.K.U) -klubeilla esiintyy artisteja, jotka ovat luoneet uutta Kalevalasta inspiraationsa saanutta taidetta. Heidän uusissa, tätä projektia varten luoduissa kappaleissa ja esityksissä, rock-estetiikka yhdistyy luovalla ja luontevalla tavalla vanhimpaan meillä tunnettuun traditioon. Jokaisella klubilla esiintyy myös Kalevalan ydinfysiikkaa -ryhmä, joka on KalevalaFestin tilaisuuksia varten koottu porukka näyttelijöitä, sirkustelijoita ja silmänkääntäjiä. He esittävät bändien lomassa välähdyksenomaisia iskuja, koeporauksia ja hiukkaskiihdytyksiä Kalevalan salatuista sana-aarteista. Jokaisella klubeilla koetaan ryhmän ensiesityksiä. Klubit toimivat laboratoriona, jossa testataan Tuomari Nurmion ja Juha Hurmeen alullepaneman hankkeen uusia ideoita.
10.10.2019 Tuomari Nurmio (soolo), Suistamon Sähkö, Mara Balls sekä Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
21.11.2019 Faarao Pirttikangas & Nubialaiset-yhtye, Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä sekä Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
19.12.2019 Pekko Käppi & K:H:H:L ja Juha Hurme & Kalevalan ydinfysiikkaa
Lisätietoja: www.kalevalafest.fi/klubit
Paikka: G livelab, Yrjönkatu 3, Helsinki.
Liput: www.glivelab.fi
Median akkreditointi klubeille: https://forms.gle/as8K7rT3s4RaZYgq8

VALEKALEVALA-KIRJOITUSKILPAILU
Valekalevala on kilpailu 3.-6.-luokkalaisille 8.8.-31.12.2019. Kisa haastaa luomaan annetuista kalevalan hahmoista tarinoita. Näistä tarinoista Juha Hurme kokoaa yhdessä sarjakuvataiteilija Kati Rapian ja dramaturgi Elli Salon kanssa kirjan, jonka julkaisija on Teos-kustantamo.
www.valekalevala.fi

Tiedotus & haastattelupyynnöt:
Riitta Huttunen, riitta@maetka.fi, 050-3551036
Sirpa Lahti, sirpa@maetka.fi, 040-7384736
www.kalevalafest.fi
Facebook: kalevalafest
Instagram: @kalevalafest
Kuvat: https://drive.google.com/open?id=1vMZ3bBwCLHodMwHR1GPjA6NbXNrTbbam
Albumi: https://lnk.to/Kalevala-Elavana-tai-kuolleena
#kalevalaelävänätaikuolleena #kalevaladeadoralive #kalevalafest