Danú – perinteisen musiikin avarakatseiset vaalijat

The Irish Festival of Oulu järjestetään tänä vuonna 11. kerran 5.-9.10.2016. Festivaalin lauantaita tähdittää Danú.

The Irish Festival of Oulu, Suomen irkkumekka, tuli viime syksynä 10-vuoden ikään. Viisipäiväiseksi kasvaneen festivaalin lauantain päätähtenä toimii irlantilainen Danú, joka esiintyy 8.10. Uudella Seurahuoneella.

Danú voidaan laskea yhdeksi nykypäivän johtavista irlantilaisen kansanmusiikin yhtyeistä. Yhtyeen konsertit ovat sekoitus energistä esiintymistä, vanhaa irlantilaista musiikkia sekä Nell Ní Chróinínin kaunista laulua, joilla he ovat kiertäneen maailmaa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Yhtyeen seitsemän albumia ovat saaneet ylistäviä arvioita eikä niitä kehuta suotta, sillä Danú on myös kerännyt useita palkinto sekä erityismainintoja mm. BBC:ltä ja Irish Music Magazinelta. Danú vie yleisönsä musiikilliselle matkalle heidän synnyinirlantiinsa, tarjoten koskettavan ja ikimuistoisen konserttielämyksen.

Benny McCarthy, haitari
Nell Ní Chróinín, laulu, tinapilli
Tom Doorley, huilu
Daire Bracken, viulu
Colm Murphy, bodhrán-rumpu
Seán Ó Fearghaill, busuki
Caoimhín Ó Fearghail, kitara

“…elämää pursuava yhdistelmä virtuositeettia, energiaa ja empatiaa.”
– The Washington Post

Aikaisemmin julkaistut konsertit:
ke 5.10. Seamus Begley & Tim Edey. (Lue tiedote: www.maetka.fi/ajankohtaista)
pe 7.10. Four Winds ja Eala (Lue tiedote: www.maetka.fi/ajankohtaista)

Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt:Logo_2016
Brent Cassidy, festivaalin johtaja
info@irkku.fi
050 380 1908
www.irkku.fi

Sirpa Lahti, tiedotus
sirpa@maetka.fi
040 738 4736

 

The Irish Festival of Oulu on Pohjois-Euroopan johtavin irlantilaisen kulttuurin festivaali. Se tarjoaa musiikin lisäksi yleisölleen myös elokuvia, runoutta, teatteria, tanssia, valokuvia, lasten ohjelmaa, iirin kieltä, työpajoja – ja jameja. Se, että tapahtumassa on myös paljon osallistavaa ohjelmaa, on synnyttänyt huippusuosion saaneen, kokonaisvaltaisen elämyksen antavan yhteisöllisen tapahtuman. Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan kevään aikana. Lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa toukokuussa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Irlannin Pääsiäiskapinasta, joka oli merkittävä sysäys kohti maan itsenäisyyttä. Tapahtumaa kunnioitetaan ja siitä kerrotaan tarkemmin myös festivaalilla usein ohjelmanumeroin.

Leave a Comment