View Post

NIEGUID DUOVDAGAT – DREAMSCAPES

Nieguid duovdagat (Dreamscapes, Kuvitteelliset maisemat) on Ánnámáretin, eli Utsjoelta käsin työskentelevän saamelaismuusikko Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin kolmas levy, jonka musiikki vie yleisönsä kuvitteellisille tuntureille. Kokonaisuus ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä saamenmaan kulttuurista, luonnosta ja arjesta, kuljettaen kokijansa voimakkaan kokemuksellisiin maailmoihin. Nämä ainekset saavat tässä ajassa soivan ja resonoivan muodon, joka ilmentää juurien etsimistä ja perinteen elvyttämistä sen hyviä ja vaikeampia puolia käsitellen. ”Levyn teema on …

View Post

Väinämöinen, Mäinämöinen, Zäinämöinen

Täysin uudenlaista kansanrunoutta ja yllättäviä Kalevalan tulkintoja lapsilta Marraskuun valopilkkuna ilmestyy tällä viikolla upea eepos Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen. Teoksen kirjoitukset on kerätty nykyaikaisella keruutekniikalla, Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion luotsaaman KalevalaFestin valtakunnallisen Valekalevala-kirjoituskilpailun avulla. Kirjan ovat toimittaneet kirjailija-ohjaaja Hurme, kuvataiteilija Kati Rapia, runoilija Miira Luhtavaara ja dramaturgi Elli Salo. 3.­–6.-luokkalaisille suunnattu Valekalevala-kirjoituskisa osoitti sen, että kansanrunous elää vahvasti nykyäänkin, kun ennakkoluulottomat kansalaiset – lapset – päästetään tekijöiksi. Juha Hurme …

View Post

Lastenmusiikin konkari pohtii tarvitaanko lastenmusiikkia enää Suomessa?

Suomalaisen lastenmusiikin konkari, Pentti Rasinkangas, julkaisee viimeisen lastenmusiikkilevynsä Vellihousu 30.10.2020. Pitkän ja mielekkään uran aikana tapahtunut työskentely-ympäristön muutos pistää hänet mietteliääksi. “Olen saanut tehdä lastenmusiikkia juuri hyvään aikaan. Siksi kai sitä on tullutkin tehtyä 40 vuotta. Uran alkuvaiheilla 80-luvulla joka kunnassa oli kulttuuri-, nuoriso- ja raittiussihteerit, joilla oli määrärahoja ja kiinnostusta järjestää lastenkulttuuria. Puitteet tämän marginaaligenren parissa työskentelyyn olivat hyvät, …

View Post

Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri

Esikoisalbumilla itketään ja lauletaan Emmi Kuittisen & Ikuisen ikävän orkesterin esikoislevy Itken ja laulan on albumi elämästä ja kuolemasta. Levyn kappaleet ovat saaneet inspiraationsa karjalaisesta ja inkeriläisestä itkuvirsiperinteestä. Albumi on ensimmäinen ammattimuusikon tekemä, kokonaan itkuvirsiperinteestä ponnistava levy. Itken ja laulan julkaistaan Etnosoi!-festivaalilla ja osana Muistan sinua rakkaudella -tapahtumaa pyhäinpäivänä 31.10. Levyn runkona toimivat Kuolinriitti-esityksessä vuonna 2017 kuullut laulut, jotka Emmi Kuittinen kokosi Ikuisen ikävän orkesterin kanssa …

View Post

Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!

-konserttisarjalta jäähyväis -EP ja -musiikkivideo You can find all the info in English from www.vppj.bandcamp.com. Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA! -konserttisarja päättyy EP:n ja musiikkivideon julkaisuun syksyn 2020 mittaan. Minna Canthin päivänä 2018 Verta-konsertti sai ensi-iltansa. Siitä alkoi yleisön ja median kiinnostusta ja suosiota herättänyt konserttien ja keikkojen sarja. Tiivis työ feministisen kansanmusiikin parissa huomioitiin kuluneen vuoden alussa Etnogaalassa Vuoden ilmiö -palkinnolla. Raati …

View Post

Kaamospelit 30v.

Kansanmusiikki on juurtunut Vantaalle Vantaan kansanmusiikkiviikko, Kaamospelit, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden festivaaliohjelma henkii arvokkuutta ja juhlan tuntua, mutta tarjoilee edelleen juurevaa yhdessäolon ja musiikin riemua. Juhlakonsertin pääesiintyjinä toimivat Frigg ja comeback-konsertin tekevä Progmatics. Vuonna 1988 joulukuussa Etelä-Vantaa lehdessä uumoiltiin silloisen kansanmusiikkikurssin jälkimainingeissa seuraavaa: “Tarkoituksena on, että vastaavanlainen kurssi järjestettäisiin Vantaalla vuosittain. Mahdollisesti toimintaa vielä laajennetaan ja yritetään kenties …

View Post

Tanssikielto tulee taas

Tanssiteatteri Tsuumin syksyn ohjelmassa ensi-iltansa saava Tanssikielto on esitys kieltämisen kulttuurista ja manifesti kansalaisten oikeudesta tanssia. Syyskuussa Aleksanterin teatterissa ensi-iltaan tuleva Tanssiteatteri Tsuumin syysohjelmiston pääteos Tanssikielto on esitys kieltämisen kulttuurista ja manifesti kansalaisten oikeudesta tanssia vapaasti missä, milloin ja miten haluavat. Sisäasiainministeriön päätöksellä Suomesta kiellettiin tanssiminen julkisissa tilaisuuksissa joulukuussa 1939. Sen pelättiin rappeuttavan moraalia, laskevan taistelutahtoa ja lisäävän päihteiden käyttöä. “Kun törmäsin ensimmäistä kertaa …

View Post

Mimmit-konsertti on tanssia kaikilla aisteilla

Esteetön ”Mimmit Musiikki yhdistää” -konsertti on täysin uudenlainen koko perheen konserttikokemus, joka yhdistää tutut Mimmit-laulut, tukiviittomat, tanssit sekä laulujen tarinoita tukevat tausta-animaatiot. Alkusyksyn Musiikki yhdistää- kiertueella kuullaan Mimmit Musapatti TV-sarjasta tuttuja Musapatti-lauluja sekä Mimmien hittibiisejä vuosien varrelta. Musapatti-laulut yhdistävät musiikin ja oppimisen jännittävällä tavalla. Korvamatolaulujen avulla tieto tarttuu kuin purkka: hauskasti ja mukaansatempaavasti. Tukiviittomat kehittävät ihan jokaisen lapsen kielellisiä valmiuksia. Musikaalisesti toteutetut viittomat ovat kuin …

View Post

Jazzmuusikko Kari Ikonen julkaisee merkillisen soolopianolevyn

Levynjulkaisukiertueelle pyöräillen suuntaava jazzpianisti Kari Ikonen halusi soittaa arabimusiikin Maqam-asteikkoja pianolla, ja keksi Maqiano-mikrovirityslaitteen  Suomen arvostetuimpiin jazzmuusikoihin lukeutuvan pianisti Kari Ikosen soolopianoalbumi ”Impressions, Improvisations & Compositions” julkaistaan 28.8.2020. Levyn nimeä kantava julkaisukiertue toteutetaan Uudellamaalla hiilineutraalisti pyörällä polkien elo-lokakuun aikana. Ikonen konsertoi lisäksi muualla Suomessa mm. Jazzliiton kiertueella. Albumin julkaisee arvostettu saksalainen Ozella Music-levy-yhtiö. “Tämä on juhlakiertue monessakin mielessä. Tämä on 30-vuotisen muusikonurani …

View Post

Näyttelijä Kaija Pakarinen kirjoitti esikoisnäytelmän yhteenkuuluvuuden kaipuusta

Näyttelijä ja käsikirjoittaja Kaija Pakarinen ohjaa ajankohtaisen Martan valinta esityksen, jonka ensi-ilta on Teatteri Avoimissa Ovissa 19.8.2020. Pitkän näyttelijän uran tehnyt Kaija Pakarinen kirjoitti näytelmän, jonka olisi halunnut myös itse nähdä. Näytelmässä kysytään, riittääkö pelkkä yhteisöllisyyden kokemus? Tarvitaanko yhteyden tunnetta vielä johonkin suurempaan ja millaista yhteisöllisyyttä ihmiset kaipaavat? “Ihmiset tulevat katsomaan viihdettä unohtaakseen ja draamaa muistaakseen.”, pohtii käsikirjoittaja ja ohjaaja motiivejaan ajankuvaksi …